EF. 1:18: Osa 2: "…ETTÄ TIETÄISITTE…"

että tietäisitte: Hoos. 4:6 sanoo: ”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla.” KJV kääntää tämän: ”Minun kansani tuhoutuu tiedon puutteen takia” ja MSG: ”Minun kansani on raunioina, koska he eivät tiedä, mikä on oikeaa tai totta.” Tämä varotus koskee myös uutta luomusta, koska hän on Jumalan kansaa. Paavali puhuu uskon haaksirikosta ja saatanan kuritettavaksi joutumisesta, jos hylkää hyvän omantunnon, 1. Tim. 1:19-20. Monelle suurelle saarnaajallekin on käynyt näin, koska he toimivat tai elivät vastoin parempaa tietoaan. Se ei kuitenkaan ole Jumalan tahto uskovan kohdalla ja siksi Paavalin rukoilee, että tietäisimme, mikä on toivomme ja perintömme ja mikä on Jumalan voiman suuruus (jakeissa 19-23). Hän ei halua pitää meitä tietämättöminä. Itse asiassa, koko Raamattu on kirjoitettu, ”että tietäisimme.” Se on Jumalan kokonaisilmoitus hyväksemme.

Tässä jakeessa käytetty kreikan tietää-sana on ”eido,” mikä tarkoittaa ensisijaisesti: nähdä, käsittää silmillään, kääntää silmänsä, mielensä tai huomionsa johonkin, huomioida, tutkia jne. Eido-verbiä käytetään myös jakeessa 1. Kor. 2:12, ”että tietäisimme…” Jumala ei ole avannut sydämemme silmiä eikä ole antanut meille Henkeään turhan pantiksi, vaan siksi, että tietäisimme omakohtaisen näkemisen ja käsittämisen kautta, mitä Hän on meille lahjoittanut ja mitä Hän on tehnyt hyväksemme. Paavalille ei riittänyt se, että hänelle ilmoitettiin Kristuksen salaisuus, vaan hän myös perehtyi siihen ja teki sen hyvin, Ef. 3:4. Samoin myös profeetat tutkivat saamiaan Kristuksen Hengen todistuksia Kristuksen kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta ja tutkimisensa seurauksena se myös paljastettiin heille, 1. Piet. 1:11-12.

Kun Hesekiel ja Jeremia söivät (pureksivat ja mietiskelivät) heille tullutta Jumalan Sanaa, se oli Hesekielin suussaan makeaa kuin hunaja ja Jeremiaalle hänen sielunsa riemu ja hänen sydämensä ilo ja merkki siitä, että hänet oli otettu Jumalan nimiin, Hes. 3:3; Jer. 15:16. Kun ihminen syntyy aidosti ylhäältä, myös hänelle maistuu Jumalan Sana hyvältä ja hän haluaa saada sitä aina vain lisää. Jumala haluaa, että tämä Sanan syöminen jatkuu jatkumistaan. Siksi Hän sanoo Ps. 34:8:ssa: ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.” Tv:n ruokaohjelmista näkee kuinka asiantuntijat maistelevat ruokaa; he eivät hotki, vaan tutkivat kielellään ja makuhermoillaan ruuan makua ja laatua ja pureksivat sitä saadakseen selville sen koostumuksen, rakenteen ja tiiviyden. Niin keskittyneesti ja perinpohjaisesti Jumala haluaa meidän tutkivan Hänen hyvyyttään Hänen ilmoitetusta Sanastaan. Joos. 1:8 kehottaa tutkimaan (mietiskelemään, märehtimään ja mutustelemaan) tällä tavalla Herran lakia päivät ja yöt, että menestyisimme. Ps. 1:2 sanoo autuaaksi sitä miestä, joka ”rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” ja sen seurauksena ”kaikki, mitä hän tekee, menestyy” jae 3. Näiden raamatun kohtien mukaan Jumalan Sanan tutkiminen tuo menestyksen!

KR92 kääntää em. Ps. 34:8 jakeen alun: ”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!” Ajattele, Hän, maailmankaikkeuden Luoja, kehottaa nöyrästi, että tulisit katsomaan Häntä ja maistelemaan Häntä. Hämmästyttävää! Vastaavasti Jeesus sanoi ”Tulkaa, niin näette” niille kahdelle Johanneksen opetuslapselle, jotka kysyivät Häneltä, missä Hän asui. Kun he tekivät niin, he saivat olla Hänen kanssaan sen päivän, Joh. 1:38-39. Herra on koko ajan hyvä, mutta meidän osuutemme on päästä siitä perille omakohtaisesti. Hän ei siitä muutu, jos et tule Hänen luokseen, mutta et myöskään sinä muutu. Mutta niin kuin edeltä ilmenee, muutut ja menestyt väistämättä kaikessa, mitä teet, jos annat Jumalan hyvyyden tulla itsessäsi eido-tiedoksi. Se ei ole sitä inhimillistä tietoa, mikä saattaa paisuttaa, vaan sitä, mikä synnyttää rakentavaa rakkautta sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan, 1. Kor. 8:1.

EF. 1:18: Osa 1: "JA VALAISISI TEIDÄN SYDÄMENNE SILMÄT…"

Edellisessä jakeessa Paavali rukoili uudelle luomukselle viisauden ja ilmestyksen henkeä Jumalan epignosis-tuntemisessa eli ”täydellistä, läpikotaista, tarkkaa ja oikeaa tuntemista,” missä uuden luomuksen tulee kasvaa niin kuin edellä on kirjoitettu ja mikä on iloitsemisen arvoista. Tässä jakeessa Paavali rukoilee uudelle luomukselle sydämen silmien valaistumista ja tietoa. ja valaisisi teidän sydämenne silmät: Sydän on ajatusmaailmamme keskus, koska sieltä lähtevät sekä hyvät että pahat ajatukset; se, mitä mielimme. Fyysisten ja sydämen silmien ero ilmenee Jeesuksen opetuksesta: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa” Matt. 5:28. Pelkkä naisen ihaileminen ei ole vielä syntiä, mutta jos katsomme häntä niin, että alamme himoita häntä, se on sydämen silmillä tehtyä syntiä. Jumalan lääke sitä vastaan on, että Hän valaisee sydämemme antamalla sille hengellistä ymmärrystä niin että ajatuksemme yhtyvät Hänen ajatuksiinsa, mitkä ovat paljon korkeammat kuin meidän omat ajatuksemme, Jes. 55:9. Silloin mielemme yhtyy hengessämme olevaan Kristuksen mieleen. Kyse ei siten ole niinkään siitä, että lakkaisimme ajattelemasta synnillisiä ajatuksia, vaan siitä, että alkaisimme ajatella Jumalan ajatuksia. Silloin korkeampi syrjäyttää alhaisemman. Jumala avaa sydämemme silmät puhutulla Sanallaan (Koko Raamattu on sitä). Siitä Job todisti sanoessaan: ”Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt” Job. 42:5. Job ei nähnyt Jumalaa, vaan hän ainoastaan kuuli Jumalan puhuvan hänelle tuulispäästä. Puhuttu Sana avasi hänen sydämensä silmät. Muutos tapahtui ulkoapäin, koska Job otti mieleensä vastaan Jumalan Sanan ja hylkäsi omat väärät ajatuksensa Jumalasta. Jumala uudisti hänen mielensä Sanallaan; antoi hänelle viisauden ja ilmestyksen hengen Hänen tuntemisessaan. Näin tapahtui myös Lyydialle, kun Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui, Ap.t. 16:14.

Mel Bond painottaa sitä, että meidän tulee olla ”yksisilmäisiä” eli sielumme silmien tulee yhtyä hengellisiin silmiimme; nähdä sitä samaa, mitä näemme hengessämme. Mieli on portti henkeemme, mielellämme me määräämme sen, millaista Sanaa päästämme henkeemme. Se puolestaan määrää, minkä laista elämää elämme luonnollisessa maailmassa; Jumalan voitelun elämässämme.

A. Wommack sanoo saman asian vähän toisin: Kun henki ja sielu ovat yksimielisiä, koet Jumalan elämän. Kun ihmismieli on yhtä mieltä hengen mielen kassa, voit kirjaimellisesti alkaa toivoa, kestää ja uskoa asioita, mitkä olivat mahdottomia luonnolliselle ihmiselle.

Bob Yandian kirjoittaa, että todellinen valaistuminen tai ilmestys tapahtuu sielussasi, ei hengessäsi. Valaistuminen tapahtuu, kun mieli ja henki yhtyvät.

Eino Leino katsoi runossaan ”Tuijotin tulehen kauan” sielunsa silmillä menneisyyteen, mutta Paavali oli päättänyt olla "yksisilmäinen" ja katsoa vain tulevaisuuteen: ”unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin” Fil. 3:13.

Paavalin rukous sydämen silmien valaistumisesta ei sinänsä ollut mitään uutta, koska jo psalmista teki niin: ”Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä” Ps. 119:18
”Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni” Ps. 119:34.
Mutta Paavalille Jumala oli antanut ilmestyksen siitä, että juuri hänet oli asetettu avaamaan juutalaisten ja pakanain silmät, ”että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa” Ap.t. 26:18. Ei voi uskoa siihen, mistä ei tiedä, siksi sydämen silmien avautumisen tarkoitus on ”että tietäisitte.” Siitä lisää toisessa osassa.

EF. 1:17: ANOEN, ETTÄ MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA, KIRKKAUDEN ISÄ, ANTAISI TEILLE VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENGEN HÄNEN TUNTEMISESSAAN

Anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala: Tämä on ainoa kerta UT:ssa, kun rukoillessa käytetään Jumalasta tätä koko pelastushistorian kattavaa nimitystä: ”meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala” (ks. mitä kirjoitin jakeen 1:3 kohdalla tästä asiasta). Sitä käytetään tämän lisäksi vain viidesti muulla UT:ssa; Paavali neljästi (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3; Ef. 1:3; Kol. 1:3) ja Pietari kerran (1. Piet. 1:3), mutta niissä kaikissa on kyse Jumalan/Isän ylistämisestä tai kiittämisestä; ei pyytämisestä. Kyseessä on siten poikkeuksellisen tärkeä ja kunnioittava rukous. Paavali ei pyydä Jeesuksen nimessä, vaan vetoaa siihen, kuka Jumala on ja mitä Hän tehnyt Kristuksessa maailman hyväksi.

Kirkkauden Isä: Hän on ”valkeuksien Isä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” Jaak. 1:17. Paavali tiesi mistä kirkkaudesta on kyse, sillä Jumalan kirkkaus oli ilmestynyt hänelle Jeesuksessa Damaskon tiellä. Hän tiesi kokemuksestaan Jumalan kirkkauden tuntemisen loistavan Kristuksen kasvoista. Siksi hän vetosi Jumalaan myös ”kirkkauden Isänä,” että tämä sama kirkkaus levittäisi valoaan myös muiden ihmisten sydämiin, 2. Kor. 4:6.

Antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen: Palattuaan taivaaseen Kristus rukoili Isäänsä, että Hän lähettäisi meille Pyhän Henkensä. Nyt Hän täydentää ja täsmentää rukoustaan Paavalin kautta pyytämällä meille Isältään viisauden ja ilmestyksen henkeä. Jes. 11:2 puhuu Jumalan seitsemästä hengestä, mitä olivat Jeesuksen päällä ja mitkä ovat Jumalan valtaistuimen edessä, Ilm. 1:4. Ne ovat Pyhän Hengen seitsemän eri tapaa toimia ja ilmaista itseään. On kyse Jumalan ”seitsenkertaisesta Pyhästä Hengestä” niin kuin AMP selittää Ilm. 1:4:ssä. Jes. 11:2 liittää viisauden ja ymmärryksen henget toisiinsa, mutta ymmärryksen hengen paikalla on tässä ilmestyksen henki. Ilmestys on sitä, kun Herra itse avaa kirjoituksia niin kuin Hän teki Emmauksen tiellä. Ilman sitä olemme niiden kahden opetuslapsen lailla ymmärtämättömiä ja hitaita sydämeltä uskomaan profeetallista Saanaa, Luuk. 24:25.

Paavali rukoili vastaavasti kolossalaisille hengellistä viisautta ja ymmärrystä mm. oikeaa vaellusta, hyviä töitä ja kaikella voimalla vahvistumista varten, Kol. 1: 9-11. Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta, 1. Kor. 1:30, siksi Sanl. 8 luku kertoo, mitä Hän on ja mitä Hän saa aikaan meissä viisauden ja ilmestyksen hengen kautta: Tässä siitä jakeet 14, 18 ja 21:

”Minulla (Jumalalta tulleella viisaudella) on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima. Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus…antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.” Aarrekammio viittaa sydämeemme, sillä ”Hän täyttää sinun halajamisesi hyvyydellään,” Ps. 103:5.

Hänen tuntemisessaan: On hieman eri käsityksiä kenen tuntemisesta tässä on kyse. Koska jakeet 15-21 ovat yhtä ja samaa ajatusta, niin kyseessä on nimenomaan Jumalan tunteminen. ”Hänen” asemastaan voitaisiin käyttää sanaa ”itsensä,” mihin tässä yhteydessä käytetty kreikan sana ”autos” antaa oikeuden. Kolmannen luvun rukouksessaan Paavali sen sijaan rukoilee erityisesti Kristuksen tuntemista. Aabrahamille Herra ilmestyi kirkkauden Jumalana, Ap.t. 7:2, mutta nyt Hän haluaa meidän tuntevan Hänet kirkkauden Isänä, että ymmärtäisimme olevamme sen ”ylhäisimmän kirkkauden” lapsia.

Tunteminen (kr. epignosis) tarkoittaa tässä ”täydellistä, läpikotaista, tarkkaa ja oikeaa tuntemista.” Samaa kreikan sanaa käytetään, kun on puhe niin Jumalan kuin Hänen Poikansakin tuntemisesta: ”…Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen” Ef. 4:13. ”…tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista… kasvaen Jumalan tuntemisen kautta”, ”…pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen” Kol. 1:9-10; 2:2

EF. 1:16: EN MINÄKÄÄN LAKKAA KIITTÄMÄSTÄ TEIDÄN TÄHTENNE, KUN MUISTELEN TEITÄ RUKOUKSISSANI.

En minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne: ”Minäkään” ilmaisua ei näytä olevan muissa käännöksissä, mutta koska Paavali oli kuullut efesolaisten uskosta ja rakkaudesta muilta, "-kään" osoittaa myös toisten kristittyjen kiittäneen efesolaisia ja Isä Jumalaa heidän tähtensä.

Paavali ei mainitse suoranaisesti, mistä ja ketä hän kiittää efesolaisten tähden, mutta asiayhteydestä ilmenee hänen kiittäneen ja ylistäneen Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää (jae 3):

1. ensinnäkin heidän saamastaan uskosta ja rakkaudesta (jae 15) ja sitten jakeissa 3-14 mainituista siunauksista Kristuksessa, joihin sisältyi se, että
2. Jumala oli siunannut heitä (ja meitä) kaikella hengellisellä siunauksella
3. Oli valinnut heidät (ja meidät) pyhiksi ja nuhteettomiksi
4. Määrännyt heidät (ja meidät) lapseuteensa
5. Lunastanut heidät (ja meidät) ”sen rakastetun” verellä
6. Antanut heille (ja meille) anteeksi rikkomukset
7. Antanut heille (ja meille) armon
8. Antanut heille (ja meille) perintöosan
9. Antanut heille (ja meille) Pyhän Hengen sinetin

On tärkeää huomata, että Paavali aloitti rukouksensa kiitoksella; itse asiassa hän kiitti aina Jumalaa heidän tähtensä, kun muisteli heitä. Hän ei murehtinut heidän puolestaan, vaan noudatti omaa ohjettaan: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” Fil. 4:6. ”En…lakkaa” ilmaiseen, että Paavali oli kiittänyt efesolaisista jo ennen kuin kuuli heidän uskostaan ja rakkaudestaan. Tämä hyvä uutinen vain innosti häntä rukoilemaan yhä enemmän heidän puolestaan.

kun muistelen teitä rukouksissani: Paavali oli käynyt Efesossa pikaisesti 2. lähetysmatkallaan ja viipynyt 3. matkallaan siellä kolme vuotta. Ap.t. 20:20 ja 31:ssa hän sanoi Efeson vanhemmille: ”minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta” ja ”minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.” Näistä jakeista nähdään, miten läheinen suhde Paavalilla oli sekä Efeson vanhempiin että muihinkin seurakunnan jäseniin. Monet katsovatkin, että Paavali muisti rukouksissaan heitä kaikkia nimeltä mainiten ja kuten tästä jakeesta ilmenee, hän teki sen kiittäen Jumalaa heistä kaikista. Niin hän teki rukoillessaan myös muiden seurakuntien puolesta, galatalaisia lukuunottamatta.

Esim. filippiläisille hän kirjoitti: ”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka” Fil. 1:3-5.

Ja Filemonille: ”Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani.” Fil. 1:4.

EF. 1:15. “SENTÄHDEN, KUN KUULIN SIITÄ USKOSTA, JOKA TEILLÄ ON HERRASSA JEESUKSESSA, JA TEIDÄN RAKKAUDESTANNE KAIKKIA PYHIÄ KOHTAAN.”

Tässä jakeessa Paavali siirtyy rukoilemaan Efeson uskovien/seurakunnan puolesta, mutta myös koko Kristuksen ruumiin puolesta.

Sentähden: Parempi käännös on ”tämän tähden,” mikä viittaa selvemmin siihen, että Paavalin rukous perustuu jakeissa 3-14 sanottuihin Jumalan jo ennen maailman perustamista tekemiin tekoihin. Hän ei rukoillut efesolaisten puolesta, että Jumala siunaisi heitä kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa tai että Hän valitsisi heidät, vaan koska Jumala oli jo tehnyt niin heidän kohdallaan.

kun kuulin: Se, että Paavali kuuli vankilaan efesolaisten uskosta ja rakkaudesta, innoitti häntä rukoilemaan heidän puolestaan edellisten jakeiden pohjalta. Hän ei ajatellut, että kyllä he nyt pärjäävät tai ovat täysin oppineita, kun ovat uskossa ja rakkaudessa; ei, vaan hän rukoili heidän puolestaan kaksi kristittyjen paljon käyttämää rukousta, tämän ja kolmannen luvun rukouksen.

siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan: Tässä esiintyy Paavalille tyypillinen uskon ja rakkauden kaksoispari. Myös rakkaus on Jeesuksessa Kristuksessa, vaikka sitä ei tässä erikseen sanota, sillä armo synnyttää ne molemmat Kristuksessa niin kuin Paavali todistaa henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella 1. Tim 1:14:ssa: ”ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. ”Joka” ei viittaa vain rakkauteen, vaan myös uskoon, koska rakkaus tulee vilpittömästä uskosta: ”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta” 1. Tim. 1:5. Myös. 2. Tim. 1:13 sanoo uskon ja rakkauden olevan parina Kristuksessa Jeesuksessa. Jos on Kristuksessa, elää sekä Jumalan Pojan uskossa, että sydämeen vuodatetussa Jumalan rakkaudessa, Gal. 2:20 ja Room. 5:5.

Paavali ei puhu tässä yhteydessä uskon teoista, vaan pelkästään efesolaisten rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan; ei siis vain omia seurakuntalaisia kohtaan. Koska Paavali kuuli siitä, sen piti olla jotain konkreettista; ei vain tunteita tai sanoja. Phillips kääntääkin tämän kohdan: ”kun kuulin…siitä käytännöllisestä tavasta, jota osoitatte kanssakristittyjä kohtaan.” Jeesus ei niinkään kaipaa rakkaudentunnustuksia kuin sitä, että pitää Hänen käskynsä, koska Hän ja Hänen Sanansa ovat yksi. Siksi Hän sanoi kahdesti jäähyväispuheessaan: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa…” ja ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani…” Joh. 14:21, 23. Tällä Hän tarkoitti erityisesti sitä, että rakastaisimme Hänen ruumistaan eli kaikkia uskovia: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat (käsittävät) teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” Joh. 13:34-35.

Lähtökohta on kuitenkin se, että on ensin itse oppinut tuntemaan Kristuksen rakkauden. Sitä Paavali rukoili niin efesolaisille kuin kaikille muillekin pyhille toisessa rukouksessaan, Ef. 3:19. Se tarkoittaa mm. toinen toisensa kärsimistä kaikessa nöyryydessä, hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä niin kuin Ef. 4:2 ja 1. Kor. 13:4-7 kehottavat. Se on jumalisuudessa osoitettavaa veljellistä rakkautta (filadelfia-rakkautta) ja siinä osoitettavaa yhteistä rakkautta (jumalallista agape-rakkautta), 2. Piet 1:7.

EF. 1:14: ”SEN, JOKA ON MEIDÄN PERINTÖMME VAKUUTENA, HÄNEN OMAISUUTENSA LUNASTAMISEKSI - HÄNEN KIRKKAUTENSA KIITOKSEKSI.”

“Sen, joka on meidän perintömme vakuutena”: Toiset käännökset sanovat selvemmin sen, että nimenomaan Pyhä Henki itse on perintömme vakuutena. ”Vakuus” tarkoittaa alkukielessä käsirahaa tai ennakkomaksua, minkä ostaja antaa kaupanteossa vakuudeksi siitä, että hän on sitoutunut ostamaan omakseen sen, mitä kauppa koskee. Jumala on antanut uskovalla Pyhän Hengen vakuudeksi ja todistukseksi siitä, että Hän on todella jo ostanut hänet Jeesuksen verellä vapaaksi itsensä, synnin, kuoleman ja saatanan vallasta; kauppakirja on allekirjoitettu ja käsimaksu maksettu perinnöstä, mikä on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa tai taivas.

Pyhä Henki on vakuus siitä, että uskova on Kristuksen ja Hänen kauttaan Jumalan omaisuutta; Kristuksen kanssa Jumalan perillinen; tehty kelvolliseksi siihen perintöön, mikä pyhillä on valkeudessa, Kol. 1:12. Tämä perintö on turmeltumaton, saastumaton ja katoamaton ja pysyy sellaisena, koska sen talletettuna taivaissa, 1. Piet. 1:4. Taivas on perintömme, koska se on Jumalan. Barnes sanoo siitä: "Taivas, ostettu meille Lunastajan kuolemalla."

Hänen omaisuutensa lunastamiseksi: Uskova on jo lunastettu tai ostettu jo saatanan vallasta Jumalan omaisuudeksi, joten tässä on kysymys toisesta, tulevasta lunastuksesta: ”…mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” Room. 8:23. Vaikka uskova onkin jo Jumalan lapsi täällä maan päällä, hänellä ei ole vielä taivaallista ruumista. Sen saaminen on edellytys sille, että meidät voidaan ottaa taivaaseen. Silloin vasta Jumalan lapsi on saapunut perintöosaansa.

 Tässä tarkoitettu ”toinen” lapseksi ottaminen tapahtuu Kristuksen saapuessa noutamaan omiaan. Silloin se toinen, jolla on Pyhä Henki vakuutena, otetaan ja se toinen, jolla ei ole Häntä, jätetään: ”sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa,” 1. Tess. 4:17. Pyhällä Hengellä uskovassa on kaksinainen tehtävä: Ensinnäkin, Hän on sinetti tai merkki Kristukselle siitä, kuka on Hänen omaisuuttaan. Toiseksi, Hän on takuuna uskovan oikeudesta ottaa haltuunsa perintönsä ja Hän jakaa sitä jo täällä.

Hänen kirkkautensa kiitokseksi: Kun myös ruumiimme lunastus on toteutunut, saamme olla aina Herran läsnäolossa niin kuin 1. Tess. 4:17 sanoo.  Kuitenkin, koska sielumme on jo lunastettu tuonelasta, olemme jo nyt kruunattu Hänen armollaan ja laupeudellaan ja kaikki halajamisemme ovat tyydytettyjä, Ps. 103:4-5.  Mutta vasta kun näemme perillä Hänen koko kirkkautensa ja sen kirkkauden, mikä on meihin tuleva, kiitoksemme puhkeaa täydelliseen kukoistukseen, koska ”ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti” Ps. 16:11. Silloin myös enkelit näkevät sen, mitä he halajavat nähdä: evankeliumin lopullisen toteutumisen ja Kristukselle Hänen kärsimystensä jälkeen tulleen kunnian, 1. Piet. 1:11-12.

Tämä on kolmas kerta, kun tässä luvussa puhutaan ”kirkkauden kiitoksesta.” Dobson et al. kirjoittavat siitä, ”että
- jakeessa 6 kiitetään Isä Jumalaa siitä, että Hän on valinnut meidät armosta;
- jakeessa 12 Poika Jumalaa siitä, että Hän on varmistanut sen toimimalla välimiehenämme;
- ja jakeessa 14 Jumala Pyhää Henkeä siitä, että Hän on sinetöidyt meidät palvelutehtävällään.
Näemme näissä jokaisessa pelastuksen vaiheissa armon, ihmeellisen armon eikä mitään muuta kuin armon. Sen menneessä alussa, sen nykyisessä omistuksessa ja sen tulevassa kirkkaudessa, armo on korkein.”

Bob Yandian sanoo yhteenvetona jakeista 3-14: "Herra suunnitteli lunastuksemme, lähetti Jeesuksen ristille toteuttamaan suunnitelman ja antoi meille Pyhän Hengen ilmoittamaan meille tahtonsa ja olemaan käsirahana (vakuutena) meitä varten iankaikkisuudessa talletetusta perinnöstämme."

EF. 1:13: Osa 2, ”HÄNESSÄ ON TEIHINKIN…USKOVIKSI TULTUANNE PANTU LUVATUN PYHÄN HENGEN SINETTI.”

Uskoviksi tultuanne: Tämä on seurausta pelastuksensa evankeliumin kuulemisesta ja sen vastaanottamisesta sydämeensä. Uskovaksi tullut on saanut evankeliumista yhtä kalliin uskon kuin Pietari ja muutkin apostolit, 2. Piet. 1:1. Tämä usko on annettu pyhille kerta kaikkiaan, Juuda 1:3. Siten usko on annettu jokaiselle uskovalle kerran ja lopullisesti eikä sitä toisteta eikä peruuteta. Siksi uskovan ei tarvitse haikailla itselleen uskoa, koska hän omistaa jo se. Jos hän ei omistaisi uskoa, hän ei olisi kelvollinen Jumalalle, vaan olisi ulkopuolinen. Mutta sitähän uskova ei ole.

Ei kehoteta valittamaan uskon puutetta, vaan kilvoittelemaan meille jo evankeliumin kautta annetun uskon puolesta, johon olemme kutsutut ja johon olemme tunnustautuneet Jumalan ja ihmisten edessä; tarttumaan kiinni iankaikkiseen elämään, mikä on Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Herra Jeesus itse, Joh. 17:3, Fil. 1:27; 1. Tim. 6:12; 1. Joh. 5:20; Juuda 1:3. Kehotetaan pysymään lujina uskossa, koska olemme lujia uskossa, 1. Kor.16:13 vs. 2. Kor. 1:24.
Uskovaksi tuloa seuraa välittömästi uskovan sinetöinti, sillä Jumala ottaa hänet omakseen ja siipiensä suojaan heti uudestisyntymisessä. Juuri sillä hetkellä Hän tuli uskomme alkajaksi ja täyttäjäksi eikä halua jättää vastasyntynyttä lastaan hetkeksikään turvattomaksi tai suojattomaksi..

On teihinkin pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti Hänessä: ”Teihinkin” viittaa kirjeen vastaanottajiin, mutta myös kaikkiin kirjettä lukeviin ”pyhiin ja uskoviin Kristuksessa Jeesuksessa,” Ef. 1:1. Emme ole itse laittaneet tätä sinettiä itseemme, vaan Jumala teki sen Hänessä silloin, kun usko liitti meidät Kristukseen. Siksi ei tarvitse rukoilla, että saisimme Pyhän Hengen sinetin tai odottaa, että Jumala laittaisi sen joskus tulevaisuudessa meihin. Se on Jumalan ainutkertainen vahvistus kertakaikkisesta lunastuksesta niin kuin Dopson et. al. selittävät:
1. Sinetti on merkki toteutetusta suorituksesta/ostosta/siirrosta (Jer. 32:9-10; Joh. 17:4; 19:30)
2. Sinetti on merkki omistuksesta (2. Tim. 2:19)
3. Sinetti on merkki turvasta, suojasta, takuusta (Dan. 6:17; Ef. 4:30)

Sinetillään Jumala sanoo, että tämä henkilö on minun, eikä kukaan voi varastaa häntä minulta, Joh. 10:29. Jotkut vetoavat veren suojaan, mutta uskova ei ole sinetöity veren alle, vaan hän on lunastettu ja vapautettu veren kautta. Siitä Pyhän Hengen sinetti on vakuutena: ”joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme” 2. Kor. 1:22. Kukaan sivullinen ei voi nähdä, mitä uskovaan on sinetöity, ainoastaan sinetöijä tietää sen, eikä kukaan voi avata sinettiä kuin se, joka on siihen valtuutettu.

Ap.t. 15:9 antaa ymmärtää, että Pyhän Hengen sinetin alta löytyy uskolla puhdistettu sydän ja 1. Tess. 5:23-24, että koko meidän sielumme ja ruumiimme säilyvät Hänen kauttaan, joka meitä kutsuu ja joka on uskollinen, nuhteettomina meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen (lunastuksemme päivään). Kun uskoo siihen, mitä Uskollinen ja Totinen Jumala sanoo Sanassaan, niin meille käy niin kuin Hän sanoo Sanassaan: ”Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä (meissä) hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” Fil. 1:6.