EF. 1:18: Osa 2: "…ETTÄ TIETÄISITTE…"

että tietäisitte: Hoos. 4:6 sanoo: ”Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on taitoa vailla.” KJV kääntää tämän: ”Minun kansani tuhoutuu tiedon puutteen takia” ja MSG: ”Minun kansani on raunioina, koska he eivät tiedä, mikä on oikeaa tai totta.” Tämä varotus koskee myös uutta luomusta, koska hän on Jumalan kansaa. Paavali puhuu uskon haaksirikosta ja saatanan kuritettavaksi joutumisesta, jos hylkää hyvän omantunnon, 1. Tim. 1:19-20. Monelle suurelle saarnaajallekin on käynyt näin, koska he toimivat tai elivät vastoin parempaa tietoaan. Se ei kuitenkaan ole Jumalan tahto uskovan kohdalla ja siksi Paavalin rukoilee, että tietäisimme, mikä on toivomme ja perintömme ja mikä on Jumalan voiman suuruus (jakeissa 19-23). Hän ei halua pitää meitä tietämättöminä. Itse asiassa, koko Raamattu on kirjoitettu, ”että tietäisimme.” Se on Jumalan kokonaisilmoitus hyväksemme.

Tässä jakeessa käytetty kreikan tietää-sana on ”eido,” mikä tarkoittaa ensisijaisesti: nähdä, käsittää silmillään, kääntää silmänsä, mielensä tai huomionsa johonkin, huomioida, tutkia jne. Eido-verbiä käytetään myös jakeessa 1. Kor. 2:12, ”että tietäisimme…” Jumala ei ole avannut sydämemme silmiä eikä ole antanut meille Henkeään turhan pantiksi, vaan siksi, että tietäisimme omakohtaisen näkemisen ja käsittämisen kautta, mitä Hän on meille lahjoittanut ja mitä Hän on tehnyt hyväksemme. Paavalille ei riittänyt se, että hänelle ilmoitettiin Kristuksen salaisuus, vaan hän myös perehtyi siihen ja teki sen hyvin, Ef. 3:4. Samoin myös profeetat tutkivat saamiaan Kristuksen Hengen todistuksia Kristuksen kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta ja tutkimisensa seurauksena se myös paljastettiin heille, 1. Piet. 1:11-12.

Kun Hesekiel ja Jeremia söivät (pureksivat ja mietiskelivät) heille tullutta Jumalan Sanaa, se oli Hesekielin suussaan makeaa kuin hunaja ja Jeremiaalle hänen sielunsa riemu ja hänen sydämensä ilo ja merkki siitä, että hänet oli otettu Jumalan nimiin, Hes. 3:3; Jer. 15:16. Kun ihminen syntyy aidosti ylhäältä, myös hänelle maistuu Jumalan Sana hyvältä ja hän haluaa saada sitä aina vain lisää. Jumala haluaa, että tämä Sanan syöminen jatkuu jatkumistaan. Siksi Hän sanoo Ps. 34:8:ssa: ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.” Tv:n ruokaohjelmista näkee kuinka asiantuntijat maistelevat ruokaa; he eivät hotki, vaan tutkivat kielellään ja makuhermoillaan ruuan makua ja laatua ja pureksivat sitä saadakseen selville sen koostumuksen, rakenteen ja tiiviyden. Niin keskittyneesti ja perinpohjaisesti Jumala haluaa meidän tutkivan Hänen hyvyyttään Hänen ilmoitetusta Sanastaan. Joos. 1:8 kehottaa tutkimaan (mietiskelemään, märehtimään ja mutustelemaan) tällä tavalla Herran lakia päivät ja yöt, että menestyisimme. Ps. 1:2 sanoo autuaaksi sitä miestä, joka ”rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” ja sen seurauksena ”kaikki, mitä hän tekee, menestyy” jae 3. Näiden raamatun kohtien mukaan Jumalan Sanan tutkiminen tuo menestyksen!

KR92 kääntää em. Ps. 34:8 jakeen alun: ”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!” Ajattele, Hän, maailmankaikkeuden Luoja, kehottaa nöyrästi, että tulisit katsomaan Häntä ja maistelemaan Häntä. Hämmästyttävää! Vastaavasti Jeesus sanoi ”Tulkaa, niin näette” niille kahdelle Johanneksen opetuslapselle, jotka kysyivät Häneltä, missä Hän asui. Kun he tekivät niin, he saivat olla Hänen kanssaan sen päivän, Joh. 1:38-39. Herra on koko ajan hyvä, mutta meidän osuutemme on päästä siitä perille omakohtaisesti. Hän ei siitä muutu, jos et tule Hänen luokseen, mutta et myöskään sinä muutu. Mutta niin kuin edeltä ilmenee, muutut ja menestyt väistämättä kaikessa, mitä teet, jos annat Jumalan hyvyyden tulla itsessäsi eido-tiedoksi. Se ei ole sitä inhimillistä tietoa, mikä saattaa paisuttaa, vaan sitä, mikä synnyttää rakentavaa rakkautta sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan, 1. Kor. 8:1.

EF. 1:18: Osa 1: "JA VALAISISI TEIDÄN SYDÄMENNE SILMÄT…"

Edellisessä jakeessa Paavali rukoili uudelle luomukselle viisauden ja ilmestyksen henkeä Jumalan epignosis-tuntemisessa eli ”täydellistä, läpikotaista, tarkkaa ja oikeaa tuntemista,” missä uuden luomuksen tulee kasvaa niin kuin edellä on kirjoitettu ja mikä on iloitsemisen arvoista. Tässä jakeessa Paavali rukoilee uudelle luomukselle sydämen silmien valaistumista ja tietoa. ja valaisisi teidän sydämenne silmät: Sydän on ajatusmaailmamme keskus, koska sieltä lähtevät sekä hyvät että pahat ajatukset; se, mitä mielimme. Fyysisten ja sydämen silmien ero ilmenee Jeesuksen opetuksesta: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa” Matt. 5:28. Pelkkä naisen ihaileminen ei ole vielä syntiä, mutta jos katsomme häntä niin, että alamme himoita häntä, se on sydämen silmillä tehtyä syntiä. Jumalan lääke sitä vastaan on, että Hän valaisee sydämemme antamalla sille hengellistä ymmärrystä niin että ajatuksemme yhtyvät Hänen ajatuksiinsa, mitkä ovat paljon korkeammat kuin meidän omat ajatuksemme, Jes. 55:9. Silloin mielemme yhtyy hengessämme olevaan Kristuksen mieleen. Kyse ei siten ole niinkään siitä, että lakkaisimme ajattelemasta synnillisiä ajatuksia, vaan siitä, että alkaisimme ajatella Jumalan ajatuksia. Silloin korkeampi syrjäyttää alhaisemman. Jumala avaa sydämemme silmät puhutulla Sanallaan (Koko Raamattu on sitä). Siitä Job todisti sanoessaan: ”Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt” Job. 42:5. Job ei nähnyt Jumalaa, vaan hän ainoastaan kuuli Jumalan puhuvan hänelle tuulispäästä. Puhuttu Sana avasi hänen sydämensä silmät. Muutos tapahtui ulkoapäin, koska Job otti mieleensä vastaan Jumalan Sanan ja hylkäsi omat väärät ajatuksensa Jumalasta. Jumala uudisti hänen mielensä Sanallaan; antoi hänelle viisauden ja ilmestyksen hengen Hänen tuntemisessaan. Näin tapahtui myös Lyydialle, kun Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui, Ap.t. 16:14.

Mel Bond painottaa sitä, että meidän tulee olla ”yksisilmäisiä” eli sielumme silmien tulee yhtyä hengellisiin silmiimme; nähdä sitä samaa, mitä näemme hengessämme. Mieli on portti henkeemme, mielellämme me määräämme sen, millaista Sanaa päästämme henkeemme. Se puolestaan määrää, minkä laista elämää elämme luonnollisessa maailmassa; Jumalan voitelun elämässämme.

A. Wommack sanoo saman asian vähän toisin: Kun henki ja sielu ovat yksimielisiä, koet Jumalan elämän. Kun ihmismieli on yhtä mieltä hengen mielen kassa, voit kirjaimellisesti alkaa toivoa, kestää ja uskoa asioita, mitkä olivat mahdottomia luonnolliselle ihmiselle.

Bob Yandian kirjoittaa, että todellinen valaistuminen tai ilmestys tapahtuu sielussasi, ei hengessäsi. Valaistuminen tapahtuu, kun mieli ja henki yhtyvät.

Eino Leino katsoi runossaan ”Tuijotin tulehen kauan” sielunsa silmillä menneisyyteen, mutta Paavali oli päättänyt olla "yksisilmäinen" ja katsoa vain tulevaisuuteen: ”unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin” Fil. 3:13.

Paavalin rukous sydämen silmien valaistumisesta ei sinänsä ollut mitään uutta, koska jo psalmista teki niin: ”Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä” Ps. 119:18
”Anna minulle ymmärrys ottaakseni sinun laistasi vaarin ja noudattaakseni sitä kaikesta sydämestäni” Ps. 119:34.
Mutta Paavalille Jumala oli antanut ilmestyksen siitä, että juuri hänet oli asetettu avaamaan juutalaisten ja pakanain silmät, ”että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa” Ap.t. 26:18. Ei voi uskoa siihen, mistä ei tiedä, siksi sydämen silmien avautumisen tarkoitus on ”että tietäisitte.” Siitä lisää toisessa osassa.

EF. 1:17: ANOEN, ETTÄ MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA, KIRKKAUDEN ISÄ, ANTAISI TEILLE VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENGEN HÄNEN TUNTEMISESSAAN

Anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala: Tämä on ainoa kerta UT:ssa, kun rukoillessa käytetään Jumalasta tätä koko pelastushistorian kattavaa nimitystä: ”meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala” (ks. mitä kirjoitin jakeen 1:3 kohdalla tästä asiasta). Sitä käytetään tämän lisäksi vain viidesti muulla UT:ssa; Paavali neljästi (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3; Ef. 1:3; Kol. 1:3) ja Pietari kerran (1. Piet. 1:3), mutta niissä kaikissa on kyse Jumalan/Isän ylistämisestä tai kiittämisestä; ei pyytämisestä. Kyseessä on siten poikkeuksellisen tärkeä ja kunnioittava rukous. Paavali ei pyydä Jeesuksen nimessä, vaan vetoaa siihen, kuka Jumala on ja mitä Hän tehnyt Kristuksessa maailman hyväksi.

Kirkkauden Isä: Hän on ”valkeuksien Isä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” Jaak. 1:17. Paavali tiesi mistä kirkkaudesta on kyse, sillä Jumalan kirkkaus oli ilmestynyt hänelle Jeesuksessa Damaskon tiellä. Hän tiesi kokemuksestaan Jumalan kirkkauden tuntemisen loistavan Kristuksen kasvoista. Siksi hän vetosi Jumalaan myös ”kirkkauden Isänä,” että tämä sama kirkkaus levittäisi valoaan myös muiden ihmisten sydämiin, 2. Kor. 4:6.

Antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen: Palattuaan taivaaseen Kristus rukoili Isäänsä, että Hän lähettäisi meille Pyhän Henkensä. Nyt Hän täydentää ja täsmentää rukoustaan Paavalin kautta pyytämällä meille Isältään viisauden ja ilmestyksen henkeä. Jes. 11:2 puhuu Jumalan seitsemästä hengestä, mitä olivat Jeesuksen päällä ja mitkä ovat Jumalan valtaistuimen edessä, Ilm. 1:4. Ne ovat Pyhän Hengen seitsemän eri tapaa toimia ja ilmaista itseään. On kyse Jumalan ”seitsenkertaisesta Pyhästä Hengestä” niin kuin AMP selittää Ilm. 1:4:ssä. Jes. 11:2 liittää viisauden ja ymmärryksen henget toisiinsa, mutta ymmärryksen hengen paikalla on tässä ilmestyksen henki. Ilmestys on sitä, kun Herra itse avaa kirjoituksia niin kuin Hän teki Emmauksen tiellä. Ilman sitä olemme niiden kahden opetuslapsen lailla ymmärtämättömiä ja hitaita sydämeltä uskomaan profeetallista Saanaa, Luuk. 24:25.

Paavali rukoili vastaavasti kolossalaisille hengellistä viisautta ja ymmärrystä mm. oikeaa vaellusta, hyviä töitä ja kaikella voimalla vahvistumista varten, Kol. 1: 9-11. Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta, 1. Kor. 1:30, siksi Sanl. 8 luku kertoo, mitä Hän on ja mitä Hän saa aikaan meissä viisauden ja ilmestyksen hengen kautta: Tässä siitä jakeet 14, 18 ja 21:

”Minulla (Jumalalta tulleella viisaudella) on neuvo ja neuvokkuus; minä olen ymmärrys, minulla on voima. Minun tykönäni on rikkaus ja kunnia, ikivanha varallisuus ja vanhurskaus…antaakseni niille, jotka minua rakastavat, pysyvän perinnön ja täyttääkseni heidän aarrekammionsa.” Aarrekammio viittaa sydämeemme, sillä ”Hän täyttää sinun halajamisesi hyvyydellään,” Ps. 103:5.

Hänen tuntemisessaan: On hieman eri käsityksiä kenen tuntemisesta tässä on kyse. Koska jakeet 15-21 ovat yhtä ja samaa ajatusta, niin kyseessä on nimenomaan Jumalan tunteminen. ”Hänen” asemastaan voitaisiin käyttää sanaa ”itsensä,” mihin tässä yhteydessä käytetty kreikan sana ”autos” antaa oikeuden. Kolmannen luvun rukouksessaan Paavali sen sijaan rukoilee erityisesti Kristuksen tuntemista. Aabrahamille Herra ilmestyi kirkkauden Jumalana, Ap.t. 7:2, mutta nyt Hän haluaa meidän tuntevan Hänet kirkkauden Isänä, että ymmärtäisimme olevamme sen ”ylhäisimmän kirkkauden” lapsia.

Tunteminen (kr. epignosis) tarkoittaa tässä ”täydellistä, läpikotaista, tarkkaa ja oikeaa tuntemista.” Samaa kreikan sanaa käytetään, kun on puhe niin Jumalan kuin Hänen Poikansakin tuntemisesta: ”…Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen” Ef. 4:13. ”…tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista… kasvaen Jumalan tuntemisen kautta”, ”…pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen” Kol. 1:9-10; 2:2

EF. 1:16: EN MINÄKÄÄN LAKKAA KIITTÄMÄSTÄ TEIDÄN TÄHTENNE, KUN MUISTELEN TEITÄ RUKOUKSISSANI.

En minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne: ”Minäkään” ilmaisua ei näytä olevan muissa käännöksissä, mutta koska Paavali oli kuullut efesolaisten uskosta ja rakkaudesta muilta, "-kään" osoittaa myös toisten kristittyjen kiittäneen efesolaisia ja Isä Jumalaa heidän tähtensä.

Paavali ei mainitse suoranaisesti, mistä ja ketä hän kiittää efesolaisten tähden, mutta asiayhteydestä ilmenee hänen kiittäneen ja ylistäneen Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää (jae 3):

1. ensinnäkin heidän saamastaan uskosta ja rakkaudesta (jae 15) ja sitten jakeissa 3-14 mainituista siunauksista Kristuksessa, joihin sisältyi se, että
2. Jumala oli siunannut heitä (ja meitä) kaikella hengellisellä siunauksella
3. Oli valinnut heidät (ja meidät) pyhiksi ja nuhteettomiksi
4. Määrännyt heidät (ja meidät) lapseuteensa
5. Lunastanut heidät (ja meidät) ”sen rakastetun” verellä
6. Antanut heille (ja meille) anteeksi rikkomukset
7. Antanut heille (ja meille) armon
8. Antanut heille (ja meille) perintöosan
9. Antanut heille (ja meille) Pyhän Hengen sinetin

On tärkeää huomata, että Paavali aloitti rukouksensa kiitoksella; itse asiassa hän kiitti aina Jumalaa heidän tähtensä, kun muisteli heitä. Hän ei murehtinut heidän puolestaan, vaan noudatti omaa ohjettaan: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” Fil. 4:6. ”En…lakkaa” ilmaiseen, että Paavali oli kiittänyt efesolaisista jo ennen kuin kuuli heidän uskostaan ja rakkaudestaan. Tämä hyvä uutinen vain innosti häntä rukoilemaan yhä enemmän heidän puolestaan.

kun muistelen teitä rukouksissani: Paavali oli käynyt Efesossa pikaisesti 2. lähetysmatkallaan ja viipynyt 3. matkallaan siellä kolme vuotta. Ap.t. 20:20 ja 31:ssa hän sanoi Efeson vanhemmille: ”minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta” ja ”minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.” Näistä jakeista nähdään, miten läheinen suhde Paavalilla oli sekä Efeson vanhempiin että muihinkin seurakunnan jäseniin. Monet katsovatkin, että Paavali muisti rukouksissaan heitä kaikkia nimeltä mainiten ja kuten tästä jakeesta ilmenee, hän teki sen kiittäen Jumalaa heistä kaikista. Niin hän teki rukoillessaan myös muiden seurakuntien puolesta, galatalaisia lukuunottamatta.

Esim. filippiläisille hän kirjoitti: ”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka” Fil. 1:3-5.

Ja Filemonille: ”Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani.” Fil. 1:4.

EF. 1:15. “SENTÄHDEN, KUN KUULIN SIITÄ USKOSTA, JOKA TEILLÄ ON HERRASSA JEESUKSESSA, JA TEIDÄN RAKKAUDESTANNE KAIKKIA PYHIÄ KOHTAAN.”

Tässä jakeessa Paavali siirtyy rukoilemaan Efeson uskovien/seurakunnan puolesta, mutta myös koko Kristuksen ruumiin puolesta.

Sentähden: Parempi käännös on ”tämän tähden,” mikä viittaa selvemmin siihen, että Paavalin rukous perustuu jakeissa 3-14 sanottuihin Jumalan jo ennen maailman perustamista tekemiin tekoihin. Hän ei rukoillut efesolaisten puolesta, että Jumala siunaisi heitä kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa tai että Hän valitsisi heidät, vaan koska Jumala oli jo tehnyt niin heidän kohdallaan.

kun kuulin: Se, että Paavali kuuli vankilaan efesolaisten uskosta ja rakkaudesta, innoitti häntä rukoilemaan heidän puolestaan edellisten jakeiden pohjalta. Hän ei ajatellut, että kyllä he nyt pärjäävät tai ovat täysin oppineita, kun ovat uskossa ja rakkaudessa; ei, vaan hän rukoili heidän puolestaan kaksi kristittyjen paljon käyttämää rukousta, tämän ja kolmannen luvun rukouksen.

siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan: Tässä esiintyy Paavalille tyypillinen uskon ja rakkauden kaksoispari. Myös rakkaus on Jeesuksessa Kristuksessa, vaikka sitä ei tässä erikseen sanota, sillä armo synnyttää ne molemmat Kristuksessa niin kuin Paavali todistaa henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella 1. Tim 1:14:ssa: ”ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. ”Joka” ei viittaa vain rakkauteen, vaan myös uskoon, koska rakkaus tulee vilpittömästä uskosta: ”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta” 1. Tim. 1:5. Myös. 2. Tim. 1:13 sanoo uskon ja rakkauden olevan parina Kristuksessa Jeesuksessa. Jos on Kristuksessa, elää sekä Jumalan Pojan uskossa, että sydämeen vuodatetussa Jumalan rakkaudessa, Gal. 2:20 ja Room. 5:5.

Paavali ei puhu tässä yhteydessä uskon teoista, vaan pelkästään efesolaisten rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan; ei siis vain omia seurakuntalaisia kohtaan. Koska Paavali kuuli siitä, sen piti olla jotain konkreettista; ei vain tunteita tai sanoja. Phillips kääntääkin tämän kohdan: ”kun kuulin…siitä käytännöllisestä tavasta, jota osoitatte kanssakristittyjä kohtaan.” Jeesus ei niinkään kaipaa rakkaudentunnustuksia kuin sitä, että pitää Hänen käskynsä, koska Hän ja Hänen Sanansa ovat yksi. Siksi Hän sanoi kahdesti jäähyväispuheessaan: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa…” ja ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani…” Joh. 14:21, 23. Tällä Hän tarkoitti erityisesti sitä, että rakastaisimme Hänen ruumistaan eli kaikkia uskovia: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat (käsittävät) teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” Joh. 13:34-35.

Lähtökohta on kuitenkin se, että on ensin itse oppinut tuntemaan Kristuksen rakkauden. Sitä Paavali rukoili niin efesolaisille kuin kaikille muillekin pyhille toisessa rukouksessaan, Ef. 3:19. Se tarkoittaa mm. toinen toisensa kärsimistä kaikessa nöyryydessä, hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä niin kuin Ef. 4:2 ja 1. Kor. 13:4-7 kehottavat. Se on jumalisuudessa osoitettavaa veljellistä rakkautta (filadelfia-rakkautta) ja siinä osoitettavaa yhteistä rakkautta (jumalallista agape-rakkautta), 2. Piet 1:7.

EF. 1:14: ”SEN, JOKA ON MEIDÄN PERINTÖMME VAKUUTENA, HÄNEN OMAISUUTENSA LUNASTAMISEKSI - HÄNEN KIRKKAUTENSA KIITOKSEKSI.”

“Sen, joka on meidän perintömme vakuutena”: Toiset käännökset sanovat selvemmin sen, että nimenomaan Pyhä Henki itse on perintömme vakuutena. ”Vakuus” tarkoittaa alkukielessä käsirahaa tai ennakkomaksua, minkä ostaja antaa kaupanteossa vakuudeksi siitä, että hän on sitoutunut ostamaan omakseen sen, mitä kauppa koskee. Jumala on antanut uskovalla Pyhän Hengen vakuudeksi ja todistukseksi siitä, että Hän on todella jo ostanut hänet Jeesuksen verellä vapaaksi itsensä, synnin, kuoleman ja saatanan vallasta; kauppakirja on allekirjoitettu ja käsimaksu maksettu perinnöstä, mikä on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa tai taivas.

Pyhä Henki on vakuus siitä, että uskova on Kristuksen ja Hänen kauttaan Jumalan omaisuutta; Kristuksen kanssa Jumalan perillinen; tehty kelvolliseksi siihen perintöön, mikä pyhillä on valkeudessa, Kol. 1:12. Tämä perintö on turmeltumaton, saastumaton ja katoamaton ja pysyy sellaisena, koska sen talletettuna taivaissa, 1. Piet. 1:4. Taivas on perintömme, koska se on Jumalan. Barnes sanoo siitä: "Taivas, ostettu meille Lunastajan kuolemalla."

Hänen omaisuutensa lunastamiseksi: Uskova on jo lunastettu tai ostettu jo saatanan vallasta Jumalan omaisuudeksi, joten tässä on kysymys toisesta, tulevasta lunastuksesta: ”…mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” Room. 8:23. Vaikka uskova onkin jo Jumalan lapsi täällä maan päällä, hänellä ei ole vielä taivaallista ruumista. Sen saaminen on edellytys sille, että meidät voidaan ottaa taivaaseen. Silloin vasta Jumalan lapsi on saapunut perintöosaansa.

 Tässä tarkoitettu ”toinen” lapseksi ottaminen tapahtuu Kristuksen saapuessa noutamaan omiaan. Silloin se toinen, jolla on Pyhä Henki vakuutena, otetaan ja se toinen, jolla ei ole Häntä, jätetään: ”sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa,” 1. Tess. 4:17. Pyhällä Hengellä uskovassa on kaksinainen tehtävä: Ensinnäkin, Hän on sinetti tai merkki Kristukselle siitä, kuka on Hänen omaisuuttaan. Toiseksi, Hän on takuuna uskovan oikeudesta ottaa haltuunsa perintönsä ja Hän jakaa sitä jo täällä.

Hänen kirkkautensa kiitokseksi: Kun myös ruumiimme lunastus on toteutunut, saamme olla aina Herran läsnäolossa niin kuin 1. Tess. 4:17 sanoo.  Kuitenkin, koska sielumme on jo lunastettu tuonelasta, olemme jo nyt kruunattu Hänen armollaan ja laupeudellaan ja kaikki halajamisemme ovat tyydytettyjä, Ps. 103:4-5.  Mutta vasta kun näemme perillä Hänen koko kirkkautensa ja sen kirkkauden, mikä on meihin tuleva, kiitoksemme puhkeaa täydelliseen kukoistukseen, koska ”ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti” Ps. 16:11. Silloin myös enkelit näkevät sen, mitä he halajavat nähdä: evankeliumin lopullisen toteutumisen ja Kristukselle Hänen kärsimystensä jälkeen tulleen kunnian, 1. Piet. 1:11-12.

Tämä on kolmas kerta, kun tässä luvussa puhutaan ”kirkkauden kiitoksesta.” Dobson et al. kirjoittavat siitä, ”että
- jakeessa 6 kiitetään Isä Jumalaa siitä, että Hän on valinnut meidät armosta;
- jakeessa 12 Poika Jumalaa siitä, että Hän on varmistanut sen toimimalla välimiehenämme;
- ja jakeessa 14 Jumala Pyhää Henkeä siitä, että Hän on sinetöidyt meidät palvelutehtävällään.
Näemme näissä jokaisessa pelastuksen vaiheissa armon, ihmeellisen armon eikä mitään muuta kuin armon. Sen menneessä alussa, sen nykyisessä omistuksessa ja sen tulevassa kirkkaudessa, armo on korkein.”

Bob Yandian sanoo yhteenvetona jakeista 3-14: "Herra suunnitteli lunastuksemme, lähetti Jeesuksen ristille toteuttamaan suunnitelman ja antoi meille Pyhän Hengen ilmoittamaan meille tahtonsa ja olemaan käsirahana (vakuutena) meitä varten iankaikkisuudessa talletetusta perinnöstämme."

EF. 1:13: Osa 2, ”HÄNESSÄ ON TEIHINKIN…USKOVIKSI TULTUANNE PANTU LUVATUN PYHÄN HENGEN SINETTI.”

Uskoviksi tultuanne: Tämä on seurausta pelastuksensa evankeliumin kuulemisesta ja sen vastaanottamisesta sydämeensä. Uskovaksi tullut on saanut evankeliumista yhtä kalliin uskon kuin Pietari ja muutkin apostolit, 2. Piet. 1:1. Tämä usko on annettu pyhille kerta kaikkiaan, Juuda 1:3. Siten usko on annettu jokaiselle uskovalle kerran ja lopullisesti eikä sitä toisteta eikä peruuteta. Siksi uskovan ei tarvitse haikailla itselleen uskoa, koska hän omistaa jo se. Jos hän ei omistaisi uskoa, hän ei olisi kelvollinen Jumalalle, vaan olisi ulkopuolinen. Mutta sitähän uskova ei ole.

Ei kehoteta valittamaan uskon puutetta, vaan kilvoittelemaan meille jo evankeliumin kautta annetun uskon puolesta, johon olemme kutsutut ja johon olemme tunnustautuneet Jumalan ja ihmisten edessä; tarttumaan kiinni iankaikkiseen elämään, mikä on Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Herra Jeesus itse, Joh. 17:3, Fil. 1:27; 1. Tim. 6:12; 1. Joh. 5:20; Juuda 1:3. Kehotetaan pysymään lujina uskossa, koska olemme lujia uskossa, 1. Kor.16:13 vs. 2. Kor. 1:24.
Uskovaksi tuloa seuraa välittömästi uskovan sinetöinti, sillä Jumala ottaa hänet omakseen ja siipiensä suojaan heti uudestisyntymisessä. Juuri sillä hetkellä Hän tuli uskomme alkajaksi ja täyttäjäksi eikä halua jättää vastasyntynyttä lastaan hetkeksikään turvattomaksi tai suojattomaksi..

On teihinkin pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti Hänessä: ”Teihinkin” viittaa kirjeen vastaanottajiin, mutta myös kaikkiin kirjettä lukeviin ”pyhiin ja uskoviin Kristuksessa Jeesuksessa,” Ef. 1:1. Emme ole itse laittaneet tätä sinettiä itseemme, vaan Jumala teki sen Hänessä silloin, kun usko liitti meidät Kristukseen. Siksi ei tarvitse rukoilla, että saisimme Pyhän Hengen sinetin tai odottaa, että Jumala laittaisi sen joskus tulevaisuudessa meihin. Se on Jumalan ainutkertainen vahvistus kertakaikkisesta lunastuksesta niin kuin Dopson et. al. selittävät:
1. Sinetti on merkki toteutetusta suorituksesta/ostosta/siirrosta (Jer. 32:9-10; Joh. 17:4; 19:30)
2. Sinetti on merkki omistuksesta (2. Tim. 2:19)
3. Sinetti on merkki turvasta, suojasta, takuusta (Dan. 6:17; Ef. 4:30)

Sinetillään Jumala sanoo, että tämä henkilö on minun, eikä kukaan voi varastaa häntä minulta, Joh. 10:29. Jotkut vetoavat veren suojaan, mutta uskova ei ole sinetöity veren alle, vaan hän on lunastettu ja vapautettu veren kautta. Siitä Pyhän Hengen sinetti on vakuutena: ”joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme” 2. Kor. 1:22. Kukaan sivullinen ei voi nähdä, mitä uskovaan on sinetöity, ainoastaan sinetöijä tietää sen, eikä kukaan voi avata sinettiä kuin se, joka on siihen valtuutettu.

Ap.t. 15:9 antaa ymmärtää, että Pyhän Hengen sinetin alta löytyy uskolla puhdistettu sydän ja 1. Tess. 5:23-24, että koko meidän sielumme ja ruumiimme säilyvät Hänen kauttaan, joka meitä kutsuu ja joka on uskollinen, nuhteettomina meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen (lunastuksemme päivään). Kun uskoo siihen, mitä Uskollinen ja Totinen Jumala sanoo Sanassaan, niin meille käy niin kuin Hän sanoo Sanassaan: ”Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä (meissä) hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” Fil. 1:6.

EF. 1:13: Osa 1 ”HÄNESSÄ ON TEIHINKIN, SITTEN KUIN OLITTE KUULLEET TOTUUDEN SANAN, PELASTUKSENNE EVANKELIUMIN, USKOVIKSI TULTUANNE PANTU LUVATUN PYHÄN HENGEN SINETTI.”

Käsittelen tätä jaetta tapahtumajärjestyksessä.

Sitten kuin olitte kuulleet: Kuuleminen on ensimmäinen ehto sielun pelastukselle, muta sitä ei voi tehdä, ellei ole ketään, joka julistaa. ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Room. 10:14. Mutta tämäkään ei riitä, vaan kuulijan on kuulemalla kuultava eli ymmärrettävä se, mitä kuulee ja otettava se sydämeensä; oltava ”halullinen” tulemaan maistamaan ja katsomaan, että Herra on hyvä, Ps. 34:8. Tämä tapahtuu siten, että julistettu ilosanoma avaa kuulijan sydämen niin kuin tapahtui Korneliuksen perheväelle ja Lyydialle.

Totuuden sanan: Totuuden sanalla juutalaiset tarkoittavat ylhäistä ja jumalallista oppia. Siksi Jaakob käytti tätä sanontaa kirjoittaessaan uudestisyntymisestä juutalaisuskoville, Jaak. 1:18, ja Pietari ilmaisua ”Jumalan elävä ja pysyvä Sana” 1. Piet. 1:23. Mutta Paavali sanoi synnyttäneensä korinttolaiset evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa, 1. Kor. 4:15.

Pelastuksenne evankeliumin: Tällä ilmaisulla Paavali haluaa ilmaista, että evankeliumi Kristuksesta kuuluu myös pakanoille, joista tässä jakeessa on erityisesti puhe. Se oli aivan sama evankeliumi Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, mitä hän ensin julisti juutalaisille niin Pisidian Antiokiassa kuin Rooman vankilassakin lähtien Mooseksen laista ja profeetoista. Kun sitä ei otettu vastaan, Paavali sanoi juutalaisille:

”Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen” ja ”Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen.” Ap.t. 13:46; 28:28.  ”Tämä” = se sama sanoma, mitä juutalaisillekin saarnattiin.

Erityisesti pakanoille evankeliumi oli hyvä uutinen, aivan uusi asia, koska siinä pelastus ja Jumalan vanhurskaus ilmestyi myös heille; he eivät olleet enää syrjityssä asemassa Jumalaan nähden: ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta” Room. 3:21-22. Jumala ei tee enää erotusta juutalaisen ja pakanain välillä niin kuin sekä Pietari että Paavali toteavat, Ap.t. 15:9; Room. 10:12. Elämme "mutta nyt" aikaa, aikaa, jolloin Jumalan oman vanhurskauden voi saada ilman lakia pelkästään uskon kautta.

Paavalin julistama Herran Sana ei ole vain opillinen totuuden sana, vaan siihen perustuva ”evankeliumin totuuden sana,” Kol. 1:5; elävä julistus siitä evankeliumiin sisältyvästä totuudesta, että kaikki, mitä Jumala on jo tehnyt kaikkien hyväksi Kristuksessa, kuuluu kaikille luoduille. Se ei ole voimaton oppi, vaan Jumalan voima pelastukseksi ja vanhurskaudeksi jokaiselle siihen uskovalle, Room. 1:16-17; Herran Sana on tarkoitettu sekä iloksi että pelastukseksi jokaiselle sen vastaanottajalle:
”Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'. Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.” Ap.t. 13:47-48.

Herran Sana = uutinen kaikesta siitä hyvästä, mikä on jo toteutettu ja on kaikkien saatavilla! VT on lupaus tulevasta hyvästä, UT on sen toteutus ja todellisuus!

EF 1:12: ”ETTÄ ME OLISIMME HÄNEN KIRKKAUTENSA KIITOKSEKSI, ME, JOTKA JO EDELTÄ OLIMME PANNEET TOIVOMME KRISTUKSEEN.”

Tämäkin jae on edellisen suoraa jatkoa, joten ”Hänessä myös me olemme saaneet perintöosan…ETTÄ me olisimme (meidän tulee elää, KR92) hänen kirkkautensa kiitokseksi.” Tässäkin on kysymys erityisesti apostoleista, mistä helluntai todistaa. He saivat ensin Pyhän Hengen perintönsä vakuudeksi, jae 14, ja alkoivat sitten kertoa kuulijoilleen eri kielillä Jumalan suurista teoista, Ap.t. 2. Samoin tekivät myös ensimmäiset pakanakristityt Korneliuksen talossa, Ap.t. 10. Kiitoksemme ja ylistyksemme kohde ei siten ole perintömme, vaikka senkin kirkkaus on suuri meissä, jae 18, vaan perinnön antajan kirkkaus; Hän itse!

Lahjan antaja on suurempi kuin lahja. ”teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. MUTTA te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan” 1. Kor. 3:22-23. MUTTA-sana ilmaiseen, mikä on meille tärkeintä ja kuka on ylistyksemme kohde: Kristus ja Hänen kauttaan Jumala: ”Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät” Hepr. 13:15. Itse asiassa Kristus on perintömme, koska Hän on iankaikkinen elämämme, Jumalan elävä lahja, jonka mukana Jumala on antanut meille kaiken muunkin, Room. 8:32. Ps. 16:5; 23:1.”Herra on minun pelto- ja malja-osani…ei minulta mitään puutu”

Me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen: Kristus oli ja on Israelin toivo, sillä Jer. 14:8 ja 17:13 sanovat Hänestä: ”Sinä Israelin toivo, sen vapahtaja ahdingon aikana” ja ”Israelin toivo, sinä Herra!” Toivo on pitkäjänteistä uskoa, uskon astinlauta. Juutalaiset olivat laittaneet kansakuntana toivonsa Kristukseen vuosituhansien ajan ja heidän kaksitoista sukukuntaansa oli toivonut sen täyttymystä palvelemalla isiensä Jumalaa yötä päivää, Ap.t. 26:7. Siksi Paavali puhuu tässä erityisesti niistä juutalaisapostoleista ja -uskovista, jotka olivat uskoneet Israelin toivon täyttyneen Jeesuksessa. Koska he julistivat sitä rohkeasti, heitä vainottiin. Sen takia myös Paavali vangittiin; hän kantoi kahleita Israelin toivon tähden, Ap.t. 23:6; 28:20.

Pakanat eivät voineet laittaa toivoaan Kristukseen, Israelin toivoon, ennen kuin Jumala oli asettanut juutalaiset kirkkautensa (evankeliumin) julistajaksi myös pakanoille. Sitä ennen pakanat olivat olleet ilman Kristusta ja ilman toivoa, Ef. 2:12. Toivo tuli heille, kun he olivat kuulleet, ”että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta,” Ef. 3:6. Ensin on toivo, sitten usko tarttuu siihen, Hepr. 11:1. Silloin toteutui Jesajan profetia: ”Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti” Jes. 49:6. Nyt emme enää toivo pelastuvamme, vaan olemme pelastetut toivossa eli Kristuksessa. Toivomme kyllä ja odotamme kärsivällisyydellä Hänen ilmestymistään ja ruumiimme kirkastamista, Room. 8:24-25.

EF. 1:11: ”HÄNESSÄ ME MYÖS OLEMME SAANEET PERINTÖOSAN, OLLEN SIIHEN EDELTÄMÄÄRÄTYT HÄNEN AIVOITUKSENSA MUKAAN, HÄNEN, JOKA VAIKUTTAA KAIKKI OMAN TAHTONSA PÄÄTTÄMÄN MUKAAN”

Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan: PULPIT kirjoittaa, että kirjaimellinen käännös on: “Jossa myös meidät on tehty Hänen perintöosakseen” Siihen, että Jumala ottaa meidät perintöosakseen, sisältyy enemmän kuin että saamme Jumalalta perintöosa. Se sanoo, että Jumala suojelee, pitää huolen, jalostaa ja iloitsee omasta perintöosastaan; Hän on ylenmäärin heidän kanssaan ja tekee kaiken tarvittavan heille.

Aikaisemmin vain Israel oli Jumalan perintöosa, 5. Moos. 4:20, mutta nyt se on paljon kattavampi, sillä Ap.t. 26:17-18:ssa on luettavissa, että jokainen, joka kääntyy (saatetaan KR92) saatanan vallasta Jumalan tykö ja saa uskomalla Jeesukseen syntinsä anteeksi, saa, oli sitten juutalainen tai pakana, perintöosan pyhitettyjen joukossa. Kol. 1:12 sanoo Jumalan tehneen meidät tähän soveliaiksi (kelvollisiksi KR92). Se on luonnollinen seuraus siitä, että itse Kristuksessa olemisemmekin on Jumalan teko, 1. Kor. 1:30. Perintöosa kuuluu tasapuolisesti jokaiselle, joka on Hänessä eli Kristuksessa. Synnymme ylhäältä Jumalan perillisiksi ja Hänen perinnökseen Kristuksessa ja Kristukselle. Hän teki sen silloin, kun Hän uudestisynnytti ”meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön…” 1. Piet. 1:3-4.

Siksi Ps. 16:6 sanoo: ”Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.” Koska tässä puhuu Kristuksen Henki, niin vastaavasti me olemme Kristukselle ihana maa ja kaunis perintöosa. Jumala oli ilmaissut Hänelle Hänen perintöosansa etukäteen niin kuin ilmenee Hepr. 12:2:sta: ”Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella” (KR92). Siksi se, että olemme Kristuksen ja Hän on Jumalan, on enemmän kuin se, että kaikki on meidän, 1. Kor. 3:21-23.

Ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan: Kuten Jeesuksen sanoista Paavalille ilmenee, Jumalan edeltä määrääminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että jokainen, joka kääntyy ja uskoo syntinsä anteeksi julistetun evankeliumin voimasta, on määrätty saamaan perintöosan ja tulemaan Kristuksen perintöosaksi, Ap.t. 26:17-18.

Hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan: Jumalan Sana on Hänen tahtonsa ja siksi Hän vaikuttaa Sanansa kautta sen uskon, mikä tarvitaan Hänen perillisekseen tulemiseen: ”Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet (Sanan) vastaan, Hän (Sana) antoi voiman (oikeuden) tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen Nimeensä” Joh. 1:12

EF. 1:10: ”SIITÄ ARMOTALOUDESTA, MINKÄ HÄN AIKOJEN TÄYTTYESSÄ AIKOI TOTEUTTAA, - OLI YHDISTÄVÄ KRISTUKSESSA YHDEKSI KAIKKI, MITÄ ON TAIVAISSA JA MITÄ ON MAAN PÄÄLLÄ.”

Siitä armotaloudesta: Tämä on suoraa jatko jakeelle 9, joten katkeamaton ajatus on: ”tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden…siitä armotaloudesta.” Armotalous oli siis se Jumalan tahdon salaisuus, mikä nyt on tehty meille tiettäväksi. KR92 ei puhu armotaloudesta, vaan Jumalan Kristusta koskevasta suunnitelmasta ja monet käännökset vain suunnitelmasta.

Pidän kuitenkin enemmän armotaloussuunnitelmasta, koska Paavali käsittelee tässä kirjeessään keskeisesti sitä armoa, minkä Jumala on toteuttanut pakanoille, sillä juutalaiset valittiin Jumalan tai lain kansaksi, mutta pakanat on otettu Hänen omikseen laupeudesta. Tähän armotalouteen sisältyy kuitenkin se, että armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, niin juutalaisille kuin pakanoillekin, Tiit. 2:11.

Minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä: Tämä jae on vaikea, koska on eri käsityksiä, siitä, mitä aikakautta ”aikojen täyttyessä” merkitsee (nykyistä seurakunnan aikaa tai jotain tulevaa) ja mitä tai ketä yhdistettiin yhdeksi Kristuksessa (”kaikki” on Paavalilla persoonattomassa muodossa). Jotkut katsovat, että tässä on kyse juutalaisten ja pakanakristittyjen yhdistämisestä yhdeksi uudeksi ihmiseksi, jonka pää on Kristus (luku 2), jotkut, että kyseessä on tuhatvuotinen valtakunta jne.

Mutta Barnes toteaa, että yksinkertaisin ratkaisu on paras: tuoda yhteen taivaan asukkaat ja maan päällä olevat lunastetut. Hän mainitsee myös sen tärkeän seikan, että tässä ei voi olla kyse universaalisesta pelastumisesta, koska ei mainita mitään kolmannesta, maan alla olevasta maailmasta, eikä helvetistä. Kaikkien kolmen maailman on notkistettava polvensa Kristuksen edessä, Fil. 2:10, mutta vain kaikki (all things, engl.) taivaassa ja maan päällä kootaan yhdeksi Kristuksessa.
Yksi suuri helpotus tästä yhdistämisestä ja yhdeksi tekemisestä tulee olemaan: seurakuntarajat ja oppikysymyskiistat päättyvät! Silloin viimeistään toteutuu Kristuksen rukous: ”että he kaikki olisivat yhtä” Joh. 17:21. Siksi pääasia on, että Jumalan hyvä suunnitelma Kristuksessa tai Häntä varten toteutuu säädettynä aikana. Muutamia käännöksiä tästä jakeesta:

KR92: ”ja joka (Kristusta koskeva suunnitelma) oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.”

Phillips: ”Hän päättä kaikkivaltiaassa tahdossaan saattaa koko ihmiskunnan historian päätökseen Kristuksessa niin että kaikki taivaassa ja maan päällä oleva saavuttaa täydellisyytensä ja täyttymyksensä Hänessä”.

NLT: ”Ja tämä on suunnitelma: Hän kokoaa kaikki oikealla ajalla yhteen Kristuksen auktoriteetin alle – kaiken taivaassa ja maan päällä.”

NLV: ”Suunnitelma Kristusta varten oli koota meidät kaikki yhteen oikealla ajalla. Olemme sitten taivaassa tai vielä maan päällä, Hän tuo meidät kaikki yhteen ja on oleva kaiken pää.”

EF. 1:9: ”TEHDEN MEILLE TIETTÄVÄKSI SEN TAHTONSA SALAISUUDEN, ETTÄ HÄN, PÄÄTÖKSENSÄ MUKAAN, JONKA HÄN OLI NÄHNYT HYVÄKSI ITSESSÄÄN TEHDÄ.”

Lunastuksesta vielä sen verran, että Dobsonin et. al. kommentaarin mukaan pyhät on lunastettu Jeesuksen verellä, ei vain synnin ja saatanan orjuudesta, vaan myös oman itsensä orjuudesta. Mikä helpotus!

Tehden meille tiettäväksi: ”Meille” sisältää Paavalin ja muut apostolit sekä profeetat, mutta myös jokaisen uskovan, sillä olemme ”apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus” Ef. 2:20. Emme voi olla tietämättömiä, jos luemme ja mietiskelemme sitä, mitä profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet Kristuksesta meitä varten Raamattuun.

Tahtonsa salaisuuden: Maailmalle Jumalan tahto on salaisuus ja hullutus niin kuin edellä oli puhe, mutta ei uskovalle, koska se on ilmoitettu meille Sanassa. Hän voi näyttää sen muullakin tavalla, esim. näyssä, mutta Sanan on vahvistettava se; ”ei yli sen, mitä on kirjoitettu.”  Aabrahamin siemenenä myös meitä koskee hänestä sanottu sana: ”Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?” 1. Moos. 18:17. Meille on annettu Jumalan Henki tietääksemme ja puhuaksemme siitä, mitä Jumala on meille lahjoittanut, 1. Kor. 2:12-13.  A. Wommack kirjoittaakin, että Jumalan totuudet on kätketty Hänen lapsiaan varten, ei heiltä.

Clark ja Bob Yandian esittävät, että tässä puhutaan siitä Jumalan tahdon salaisuudesta, että myös pakanat ovat osallisia Kristuksesta, Room 11:25; Ef. 3:6.   

Päätöksensä mukaan: Päätösvalta on pelkästään Jumalan ja se noudattaa Hänen tahtoaan. Ensin Jumala tahtoi saada valkeuden ja sitten Hän päätti saada sen esiin pimeydestä Sanallaan. Sana sisältää Jumalan tahdon päätöksen, mikä on muuttumaton. Ei edes Jeesus pystynyt muuttamaan sitä Getsemanessa, koska Jumala oli tehnyt ja ilmoittanut päätöksensä etukäteen.

jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä: Jumala teki päätöksensä itsessään, jo ennen maailman perustamista ”oman aivoituksensa ja armonsa mukaan” 2. Tim. 1:9, ja ilmaisi ja toteutti sen Pojassaan, kun aika oli täytetty. Hän näki tämän hyväksi, koska Hän ei halunnut muiden sekaantuvan päätöksentekoon ja koska Hän oli myös valmis toteuttamaan sen itse. Hän oli myös valmistautunut kantamaan ”itsessään” sen teoreettisen vastuun, jos jokin olisi mennyt pieleen. Hän yksin tahtoi –päätti – ja teki, koska näki sen hyväksi.

Jotkut käännökset sanovat, että Jumala olisi tehnyt päätöksensä Kristuksessa, mutta Vincent kirjoittaa parhaan lähteen sanovan “Hänessä,” mikä viittaa selvästi Jumalaan, ei Kristukseen, joka mainitaan nimenomaan seuraavassa jakeessa. Minkä Jumala on päättänyt nähdä hyväksi tehdä, sen Hän on myös toteuttanut Pojassaan.

Siksi uskovaa on siunattu taivaallisissa kaikilla hengellisillä siunauksilla Kristuksessa, Hänet on valittu pyhäksi ja nuhteettomaksi, Hänet on määrätty lapseuteen, Hänet on lunastettu ja Hänen rikkomuksensa on annettu anteeksi niin kuin edellisissä jakeissa on vakuutettu ja vielä paljon muuta. Koska kaikki nämä siunaukset ja etuudet on kirjoitettu meille menneessä eli toteutetussa aikamuodossa, niiden ei pitäisi olla meille salaisuuksia, vaan suuren ilon aihe. Ne ovat Paavalin Kristukselta ilmestyksen kautta saaman armon evankeliumin keskeinen osa ja sen perusta; ilmestystietoa! Ne eivät ole enää lupauksia, vaan nykyhetken todellisuutta.

EF. 1:8: ”TÄTÄ ARMOA HÄN ON YLENPALTTISESTI ANTANUT MEILLE KAIKKINAISEKSI VIISAUDEKSI JA YMMÄRRYKSEKSI.

Bo Yandian kirjoittaa, että tässä jakeessa on ehkä parhain armon määritelmän, minkä hän on koskaan löytänyt. ”Armo on yksinkertaisesti sitä, että Jumala antaa tai hankkii yli tarpeen ihmiselle. Jumala tekee kaiken. Ihminen vain ottaa vastaan.”

”Tätä armoa” viittaa erityisesti edellisessä jakeessa puheena olleeseen veren kautta suoritettuun sielujemme lunastukseen ja sen jälkeiseen anteeksiantoon eli armoihin ottoon. Tämä armo oli ylenpalttinen siksi, että Jeesuksen veri (sielu) oli paljon arvokkaampi kuin meidän veremme (sielumme). Synnitön Ihmisen Poika antoi itsensä, kaikkensa, syntisen ihmisen puolesta.

Toistan tässä yhteydessä sen, että sielun ostaminen vapaaksi oli ensimmäinen vaihe ja vasta sitten seurasi anteeksianto. Meitä ei olisi paljoakaan lohduttanut se, että Jumala olisi antanut anteeksi kaikki syntimme, mutta olisi jättänyt meidät synnin, hengellisen kuoleman ja saatanan valtaan. Ensin annettiin Poika ja sitten kaikki muu Hänen kanssaan ja Jumalan tuntemisen kautta, Room. 8:32; 2. Piet. 1:3. Lunastus ja pelastus menevät helposti käsitteinä sekaisin. Lunastus vaatii maksun, pelastus pelkästään sen, että haluaa ja kykenee pelastamaan. Lunnaiden maksajana Isä Jumala on Lunastajamme, mutta Herra Jeesus Vapahtajamme, koska Hän suostui lunnasmaksuksi. Sillä tavalla Jumala oli Kristuksessa! Lunastus maksoi Jumalalle kalliin hinnan, mutta pelastus oli meille ilmainen.

KJV kääntää jakeen lopun: ”KAIKKESSA VIISAUDESSA JA YMMÄRRYKSESSÄ.” Se on tarkempi käännös ja vastaa sitä, että tässä luvussa on kysymys siitä, mitä Jumala on suunnitellut ja tehnyt ”itsessään,” niin kuin jae 9 sanoo. 1. Kor.1:21-27 sanoo Jumalan viisaudeksi sitä, että maailma ei oppinut tuntemaan Jumalaa viisauden kautta. Jos näin olisi ollut, vain riittävän viisaat olisivat kyenneet siihen ja toiseksi, he olisivat voineet kerskata omasta viisaudestaan. Siksi Hän näki hyväksi antaa Poikansa kuolla maailman puolesta ristillä.

Kristuksen risti oli juutalaisille pahennus (herjaus), koska he halusivat tunnustekoja eikä sitä, että heidän Messiaansa ripustettaisiin nöyryytettynä ja Jumalan kiroamana puuhun. Pakanoille se oli hullutus, koska se oli heistä tyhmyyttä eikä viisautta, mitä he halusivat. Tämän kaiken Jumala teki saattaakseen viisaat häpeään. Ristin hullutuksen lisäksi tapahtui vielä järjen vastainen Kristuksen ylösnousemus, minkä todistajiksi apostolit oli valittu etukäteen: Ap.t. 1:22; 10:41. Sitä, että Paavali saarnasi taivaasta kirkastettuna ilmestynyttä Kristusta, maailma piti vielä suurempana mahdottomuutena uskoa niin kuin Festuksen sanat osoittavat: ”Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut” Ap.t. 26:24.

Jumala toteutti suunnitelmansa niin suurella ymmärryksellä, että Jerusalemin asukkaat ja heidän hallitusmiehensä toteuttivat tietämättään kaiken, mitä profeetat olivat kirjoittaneet Kristuksesta, Ap.t. 3:17; 13:27-29. Siksi ei ole mitään perustetta syyttää juutalaisia Jeesuksen tappajiksi. Jumala sai myös saatanan toimimaan niin, ettei se tiennyt lunastuksen lopputulosta. Nyt se kuitenkin tietää, että sen aika on loppumassa, Ilm. 12:12. Kaikessa tässä Jumala toimi niin vanhurskaasti, että Häntä ei voida syyttää petkuttajaksi tai valehtelijaksi, kun Hänen kanssaan käydään oikeutta. Hän noudatti vain Sanaansa ja toteutti oikeudenmukaisesti sen, minkä oli luvannut. Luonnollinen ihminen ei voi hyväksyä ja ymmärtää sitä, että Jumala antoi ainoan Poikansa tapettavaksi. Se oli kuitenkin Hänen viisauttaan, sillä ” …on parempi, että yksi ihminen kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu” Joh. 11:50.

EF.1:7: Osa 3, ”JOSSA MEILLÄ ON…RIKKOMUSTEN ANTEEKSISAAMINEN, HÄNEN ARMONSA RIKKAUDEN MUKAAN.”

Koska Jumala kävi oikeutta meidän omistuksestamme saatanan kanssa, Hän ei voinut ruveta asioimaan henkilökohtaisesti meidän kanssamme ennen kuin meidät oli vapautettu laillisesti ja hyväksytysti saatanan vallasta. Siksi anteeksisaaminen tai oikeammin anteeksianto (KR92 ja KJV) tapahtui vasta, kun lunastus oli toteutunut ja maailma oli sovitettu Jumalan kanssa: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan…” 2. Kor. 5:19. Kristuksen kuolleista herättäminen oli todistuksena sekä lunastuksen että sovituksen laillisuudesta. Joku saattaa vieroksua ajatusta siitä, että Jumala on käynyt oikeutta saatanan kanssa. Niin Hän on kuitenkin tehnyt ja tulee tekemään vielä uudestaan ennen kuin heittää sen tuliseen järveen, että Hänet (Jumala) havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissaan ja että Hän voittaisi, kun Hänen kanssaan käydään oikeutta, Room. 3:4.

Kaikille tarjolla oleva anteeksianto hyödyttää kuitenkin vain niitä, jotka noudattavat Jes. 1:18 kehotusta tulla oikeuteen Jumalan eteen, että syntiselle jo langetettu vapauttava tuomio saisi lainvoiman. Sillä oikeuden ennakkopäätös on: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” Kun allekirjoittaa sen hyväksynnällään, syntyy uudesti ja saa alkaa syödä maan hyvyyttä, Jes. 1:19.

Jumala ei aikaillut anteeksiannon kanssa, sillä Kol. 2:13 sanoo, että Jumala teki meidät rikoksiimme kuolleet ja luonnostamme pakanat eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa antamalla (siinä yhteydessä) anteeksi kaikki rikokset. Niin kuin jae 14 jatkaa, sitten Jumala ”pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.” Syytösasiakirjat poistettiin tieltämme anteeksiannon jälkeen, kun Jumala naulitsi lain säädöksineen Jeesuksen tyhjään ristiin. Silloin Hän riisui ”aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän (Jumala) sai heistä hänen kauttaan (Kristuksen kautta) voiton riemun,” jae 15.

Anteeksiannon ja lain ja sen säännösten ristiinnaulitsemisen jälkeen synti on voimaton ja saatana, veljiemme syyttäjämme, on aseeton. Niillä ei ole meihin mitään valtaa, jollemme antaudu tottelemaan niitä. Sillä ilman lakia synti on voimaton eikä syntiä lueta, missä ei lakia ole, eikä syyttäjällä ole lakipykäliä tai säädöksiä, joihin vedota. Ei myöskään kuolema voi erottaa meitä Jumalasta, koska synti, kuoleman ota, on poistettu, Room. 5:13; 1. Kor. 15:56. Uskova voi siksi elää ”siinä rakastetussa” lunastettuna, sovitettuna ja anteeksiannettuna ilman muistutusta vanhasta, koska se on kadonnut, 2. Kor. 5:17. Vaikka hän unohtaisi hetkellisesti synnistä vapautetun asemansa (Room. 6:18 ja22) ja lankeaisi, ei hän kuitenkaan lankeaisi maahan asti (lopullisesti), sillä ”hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään,” Room. 14:4. ”Kun minä ajattelen: "Minun jalkani horjuu", niin sinun armosi, Herra, minua tukee” Ps. 94:18.

Jumalan oikeuden käynnin tapahtumajärjestys ja lopputulos: Lunastus – sovitus (lunastuksen hyväksyntä) – kuolleista herättäminen ja anteeksianto – syytöskirjan naulitseminen tyhjään ristiin – syyttäjä aseettomaksi – voiton riemu Kristuksen kautta.

Tätä voidaan verrata vaikka siihen, että sinä ottaisit omasta halustasi oman poikasi tappajan vastaan avosylin ja sanoisit hänelle ”Sinä olet minun rakas poikani, olen ottanut sinut tänä päivänä omakseni, huolehdin sinusta ja puolustan sinua aina ja joka tilanteessa ja kaikki mikä on minun, on sinun.” Jätät kuitenkin hänelle mahdollisuuden hyväksyä tai jättää hyväksymättä tarjoustasi. Jumala on tehnyt meille näin ”armonsa rikkauden mukaan.”

EF.1:7: Osa 2, ”JOSSA MEILLÄ ON LUNASTUS HÄNEN VERENSÄ KAUTTA, RIKKOMUSTEN ANTEEKSISAAMINEN, HÄNEN ARMONSA RIKKAUDEN MUKAAN.”

Miksi puhutaan verestä eikä niinkään sielusta lunnaana?: Siitä syystä, että veren vuodatus oli luonnolliselle ihmiselle näkyvä todistus uhrin kuolemasta. Evankelistat kyllä tiesivät juutalaisina sielun olevan veressä, mutta he eivät voineet nähdä, mitä sielulle tapahtui kuoleman jälkeen, ja siksi he eivät voineet kertoa siitä. VT:n profeetat sen sijaan ilmoittavat sen meille ja erityisesti Pietari ja Paavali vahvistivat heidän ilmoituksensa, mutta vasta helluntain jälkeen.

Kristuksen sielun kärsimykset: Koska Jeesus suostui tulemaan synniksi ottamalla syntisen synnit omikseen, Jes. 53, 2; Kor. 5:21, Hänen piti mennä, ei vain ristille, vaan myös tuonelan kärsimyksiin Jumalan hylkäämänä, koska se on syntisen kohtalo, palkka ja paikka; ei paratiisi ja sen riemut eikä myöskään Aabrahamin helma. Hän meni tuonelaan syntisen asemasta, niin kuin syntinen itse olisi mennyt sinne ja kärsinyt sielunsa tuskat ja rangaistuksen; iankaikkisen eron Jumalasta. Kristus samastui ja Hänet samastettiin siellä meihin. Olimme Hänessä, ei vain ristillä, vaan myös tuonelan kivuissa.

1. Piet. 1:11 sanoo Kristuksen Hengen todistaneen profeetoissa edeltäpäin Kristusta kohtaavista kärsimyksistä. Siksi kaikki VT:ssä kuvatut ihmisten ja profeettain kokemat tai kuvaamat kärsimykset olivat esikuvaa siitä, mitä Kristuksen tuli kärsiä, mutta ne vielä paljon ankarempina. Israelin ja Juudan maastakarkottamiset ja vankeudet olivat vain lievää kärsimystä verrattuna siihen, mitä Kristukselle merkitsi olla Jumalan ja oman kansansa hylkäämänä tuonelassa kolme päivää ja kolme yötä. Profeetat eivät olleet käyneet siellä tai maan syvyyksissä, vaan he profetoivat siitä, mikä Kristusta odotti siellä; kauhu, viha ja pimeys.

Ps. 88 kuvaa erityisen voimakkaasti Kristuksen henkisiä kärsimyksiä: ”Sinä olet laskenut minut syvimpään hautaan, pimeyteen, syviin kuiluihin. Sinun vihasi painaa minua, ja kaikki kuohusi sinä vyörytät minun ylitseni…Miksi, Herra, hylkäät minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?” jakeet 7,8 ja 14. Huom. Kristus kärsi Jumalan vihan, ei Isänsä vihaa. Jumala hylkäsi Hänet Jumalana, ei Isänä, niin kuin pian selviää.

Milloin lunastus oli täytetty?: Pietarin helluntaisaarnasta ilmenee, että ristinkuoleman jälkeen Jeesuksen hengetön ruumis oli haudassa ja Hänen sielunsa, jota Pietari kutsuu Kristukseksi, oli tuonelassa. Mutta Ap.t. 2:24 sanoo: ”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.” Kuulee laulettavan, että hauta ei voinut Häntä pitää, mikä on uskonnollisuutta, koska haudalla ei ole mitään voimaa eikä haudassa oleva ruumiskaan voi tuntea mitään kipuja. Siksi ”kuoleman kivut” eivät voi viitata fyysisiin kipuihin eikä ”kuolema” tarkoita hautaa, vaan sen nimistä paikkaa, jonka hallitsija oli perkele, mutta jonka Kristus kukisti kuolemallaan, Hepr. 2:14.

Kristuksen lunastustyö oli suoritettu loppuun, kun Jumala vapautti Hänen sielunsa tuonelasta niin kuin Daavid oli profetoinut: ”Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa” Ps. 16:10. Tämän Pietari vahvisti tapahtuneeksi tosiasiaksi: ”niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus (Hänen sielunsa) ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta” Ap.t. 2:31. Ensin sielu vapaaksi, sitten ruumis! Näinhän on uskovankin kohdalla; sielu on jo vapaa, mutta ruumis odottaa vielä lunastustaan.

Puhuessaan Jeesuksen kuolleista herättämisestä Paavali puolestaan viittaa toiseen Daavidin profetiaan Ps. 2:7:ssa: ”Niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt'.” Ap.t. 13:33. Näillä sanoilla Jumala vapautti hylättynä olleen Kristuksen sielun tuonelasta, mikä palasi Jeesuksen ruumiiseen ja niin Kristus nousi kuolleista ylösnousemusruumiissaan. Jumala saattoi tehdä näin, koska Kristus oli juonut syyttömänä Isänsä antaman maljan pohjaan asti ja koska Hoosean profetian asettama aikamäärä oli toteutunut, Hoos. 6:2.

Samalla hetkellä kuin Kristus vapautui tuonelasta, meidän sielumme vapautui synnin, kuoleman ja saatanan vallasta. Ps. 124:7 profetoi siitä niin ylentävästi kuin yksin Kristuksen Henki voi tehdä: ”Meidän sielumme pääsi kuin lintu pyydystäjäin paulasta: paula katkesi, ja me pääsimme pois.” Olemme vapaita ja huolettomia kuin taivaan linnut, joita Jumala ruokkii, ja enemmänkin, koska Poika on tehnyt meidät todellisesti vapaiksi, Joh. 8:36.

EF.1:7: Osa 1, ”JOSSA MEILLÄ ON LUNASTUS HÄNEN VERENSÄ KAUTTA, RIKKOMUSTEN ANTEEKSISAAMINEN, HÄNEN ARMONSA RIKKAUDEN MUKAAN.”

Reza Safa kirjoitta kirjassaan ”Redemption – An Unknown Inheritance”: ”Lunastusta on opetettu pelkästään synnin sovittamisena tai syntien anteeksiantamisena.” Huomasin yllätyksekseni, että myös eräs arvostamani opettaja sanoi tästä jakeesta, että siinä ilmoitetaan selkeästi lunastuksen olevan syntien anteeksiantamus.

Suomen ev. lut. kirkko pitää kuitenkin nämä kaksi Jumalan Kristuksessa suorittamaa tekoa erillään ja määrittelee lunastuksen seuraavasti: ”Lunastus merkitsee Kristuksen ristillä tekemää pelastavaa työtä, jolla hän on saanut langenneen ihmisen vapaaksi synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta ja maksanut sen hintana oman elämänsä. Lunastus on perustana sille, että ihminen voi pelastua.”      Ks. http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Lunastus Reza Safa täydentää tätä sanomalla, että lunastus on kaikkea sitä, mitä Jumala teki hyväksemme Kristuksen kuolemassa, hautaamisessa ja ylösnousemisessa.

Vasta lunastuksen jälkeen seurasi anteeksianto niin kuin tässä jakeessa ja myös Kol. 1:14:ssa on sanottu ja niin kuin Ps. 103:4:ssä on profetoitu: ”joka lunastaa sinun henkesi (elämäsi KJV) tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella.” Samoin lunastus on ensin, sitten vanhurskauttaminen (syyttömäksi julistaminen), Room. 3:24.

Lunastus: Tässä jakeessa lunastuksesta käytetty kreikan sana ’apolutrosis’ merkitsee lunnaitten maksamisella aikaansaatua vapauttamista.

Mikä tai kuka tarvitsi lunastusta ja miksi?: Sielu tai ihminen, joka tehtiin alunperin eläväksi sieluksi. ”Joka lunastaa sinun sielusi…” Ps. 103:4. Ihmisestä tuli kuitenkin syntiinlankeemuksen seurauksena”kuollut sielu”. Ihminen oli kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä, Ef. 2:1. Sielu/ihminen tarvitsi siksi eläväksi tekemistä: ”Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä” Hoosea 6:2. ”…yhdessä hänen kanssaan herättänyt…” Ef. 2:6.

Mistä sielu piti lunastaa?: Tuonelasta ja ruumiin katovaisuudesta, Ps. 16:10; 103:4. Linnustajan paulasta, Ps. 124: 7. Kadotuksen kuopasta, Jes. 38:17. Tuonelasta ja kuolemasta: ”Tuonelan kädestä minä heidät päästän, kuolemasta minä heidät lunastan” Hoosea 13:14. Synnistä, synnin ruumiista ja kadotustuomiosta, Room. 6:6, 22; 8:1. Pimeyden vallasta, Kol. 1:13. Tulevasta vihasta, 1. Tess. 1:10.

Huom. sielun pelastuminen kuolemasta tarkoittaa VT:ssä usein ihmisen pelastumista fyysisestä kuolemasta, mutta erityisesti Psalmeissa se myös tarkoittaa profeetallisesti sielun pelastumista iankaikkisesta kuolemasta eli kadotuksesta. Psalmit kuvaavat myös Kristuksen sielun kärsimyksiä, kun Hän päästi meidät tuonelan kivuista kärsimällä ne edestämme.

Lunastusmaksu: Maksu lunastettavasta maksetaan sille, joka pitää tätä vangittuna. Vangitsija (saatana) määrää lunastuksen hinnan ja lunastaja (Jumala) päättää suostuuko maksamaan pyydetyn hinnan ja arvioi onko lunastettava sen arvoinen. Jumalan oli oltava oikeudenmukainen ja vanhurskas tässäkin asiassa ja siksi Hän ei voinut noin vain vapauttaa ihmistä saatanan kynsistä.

Jeesuksen kiusauksista nähdään, että saatana halusi Jeesuksen synnittömän sielun valtaansa. Niin kuin 1. Piet. 1:18-19 sanoo, lunastusmaksu oli Jeesuksen veri/sielu/elämä,  koska ihmisen sielu (elämä/henki) on hänen veressään. ”Sillä lihan sielu (elämä, se itse) on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä”…”Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on…” ja ”…veri on sielu…” 3. Moos. 17:11, 14; 5. Moos. 12:23.

Jeesuksen veri, Hänen synnitön sielunsa, Hän itse, toimi maksuna kahteen suuntaan ihmiskunnan hyväksi: (1) Osti meidät vapaiksi synnistä, kuolemasta ja saatanasta sekä (2) oli Jumalalle sovitusmaksu synneistämme. Uhraamalla verensä (itsensä) Jeesus teki nämä molemmat, mitä kukaan ihminen ei voinut eikä voi tehdä: ”Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa” Ps. 49:7. Tässäkin on ensin lunastus, sitten sovitus.

EF 1:6: ”SEN ARMONSA KIRKKAUDEN KIITOKSEKSI, MINKÄ HÄN ON LAHJOITTANUT MEILLE SIINÄ RAKASTETUSSA”

Kirkkaus on Jumalan luonto ja olemus, kaikki, mikä sisältyy Häneen ja Hänen läsnäoloonsa, ja armo Hänen ansaitsematon ja ylenpalttinen suosionsa. Uusi luontomme on asetettu kiittämään ja ylistämään niitä molempia. Mutta edellisen jakeen perusteella tässä on kuitenkin lähinnä kyse siitä, että kiittäisimme Jeesuksen Kristuksen kautta osaksemme määrätystä lapseudesta. Tässä jakeessa Pyhä Henki tahtoo korostaa kahta totuutta: (1) lapseus on annettu meille lahjana, siis ilmaiseksi, ja (2) tämä asema on annettu meille siinä Rakastetussa, josta Jumala itse todisti: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt” Matt. 3:17.

Miksi meidät on asetettu kiittämään ja ylistämään lapseuden armoa? Ensinnäkin, koska se on Jumalan tahto. Toiseksi, se rakentaa meitä, ylentää henkeämme, sieluamme ja kehoammekin kohti elävää Jumalaa; kääntää katseemme pois itsestämme. Se muistuttaa meille, mitä olemme saaneet lahjana ja ketä olemme Jeesuksessa Kristuksessa; ”Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt" Ps. 103:2. Kolmanneksi, että Jumalan kirkkauden tunteminen levittäisi valoaan, 2. Kor. 4:6. Kun ”kerskaamme” Jumalan lapseudestamme, se saattaa ärsyttää ja jopa vihastuttaa toisia, mutta toiset saavat halun ottaa vastaan sen saman ylenpalttisen armon, mikä on tullut osaksemme.

KJV kääntää tämän jakeen: ”Hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi, missä Hän on tehnyt meidät hyväksytyiksi siinä Rakastetussa.”
Pidän tästä, sillä hyväksyntä merkitsee, että Jumala ei ainoastaan ole antanut anteeksi syntejämme ja sovittanut meitä itsensä kanssa, vaan Hän on tunnustanut, hyväksynyt ja ottanut meidät lapsikseen siinä Rakastetussa. Koska tämä kaikki on siinä Rakastetussa, olemme upotetut Isän rakkauteen. Sen vakuudeksi Hän sanoo meillekin: ”Tämä on minun rakas poikani/tyttäreni, johon minä olen mielistynyt.” Meillä on tästä sisäinen todistus ja sinetti: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”…”joita me olemmekin”…”joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.” Room. 8:16; 1. Joh. 3:1; 2. Kor. 1:22.

Phillips kääntää: “Että oppisimme kiittämään sitä Hänen ylenpalttista anteliaisuuttaan, millä Hän on toivottanut meidät tervetulleiksi siihen iankaikkiseen rakkauteen, mitä Hän osoittaa Poikaansa kohtaan.”
Tämä on yhtäpitävä Jeesuksen esirukouksen kanssa: ”…että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä” Joh. 17:26. Kun Kristus tulee meihin, Hänen mukanaan tulee Isän Jumalan iankaikkinen rakkaus. Tämä on jo toteutunut jokaisen uskovan kohdalla, sillä ”…Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu” Room. 5:5. Olemme saaneet armosta, Jumalan mielisuosiosta, lapseuden hyvän osan siinä Rakastetussa, eikä sitä oteta meiltä pois, koska se on lahja ja koska se on turvassa Hänessä!

EF. 1:5: ”(RAKKAUDESSA) EDELTÄPÄIN MÄÄRÄTEN MEIDÄT LAPSEUTEEN, HÄNEN YHTEYTEENSÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA, HÄNEN OMAN TAHTONSA MIELISUOSION MUKAAN”

(Rakkaudessa) edeltäpäin:  Edeltäpäin tarkoittaa siis ennen maailman perustamista. ”Rakkaudessa” on suluissa, koska jotkut katsovat sen kuuluvan edelliseen jakeeseen, mutta koska kyseessä on Jumalan yhtenäinen ajatus ja suunnitelma niin sen voidaan katsoa kuuluvan myös tähän jakeeseen.

Määräten meidät lapseuteen: Tämä ei ole mitään summittaista ennakolta määräämistä, sillä Jumalaa sitoo Hänen Sanansa. Joh. 1:12 antaa oikeuden ja voiman tulla Jumalan lapseksi jokaiselle, joka ottaa vastaan Sanan. Ensin ihminen ottaa vastaan Sanan ja sitten Jumala uudestisynnyttää hänet lapsekseen tämän Sanan kautta. Tämä on Jumalan ennaltamääräämistä, minkä Hän on tehnyt rakkaudessaan. Se koskee kaikkia tasapuolisesti. Jaak. 1:18 sanoo Jumalan tahtovan synnyttää ihmiset totuuden Sanallaan: ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset”. Jokaisen, joka ottaa vastaan totuuden Sanan, hänet Jumala synnyttää lapsekseen; erotuksetta.

Room. 9:15-16:sta voi saada sen käsityksen, että Jumala on sattumanvaraisesti armollinen kenelle tahtoo ja lopuille sitten armoton. Tämä tarkoittaisi sitä, että Jumala ei huomioisi lainkaan ihmisen omaa tahtoa. Näin ei kuitenkaan ole, koska samassa yhteydessä sanotaan Jumalan olevan armollisen. Hän on armollinen jokaiselle, joka sitä tarvitsee ja tahtoo.   

Hänen yhteyteensä: Jotkut käännökset sanovat, että itselleen. Ei kuitenkaan vain lapsiksi, vaan kuninkaiksi ja papeiksi ja kansaksi, joka ahkeroitsee hyviä tekoja, Ilm. 1:6 (KJV), Tiit. 2:14. Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme tai hallintavaltaamme, vaan ihmiset ympärillämme, että hekin pääsisivät Jumalan yhteyteen.

 Jeesuksen Kristuksen kautta: Tässä Jeesus-nimi puhuu Hänen kuolemastaan ja Kristus-nimi erityisesti Hänen taivaaseen astumisestaan, kruunaamisestaan kirkkaudella ja kunnialla. Paljon puhutaan siitä, että Jeesus kuoli meidän puolestamme, mutta vähemmän siitä, että Hän meni myös meidän edestämme taivaaseen: ”jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti” Hepr. 6:20.  Ei Hänen kuolemansa eikä edes Hänen ylösnousemuksensakaan ollut riittävä siihen, että pääsisimme Isän luo, vaan Hänen oli ensin astuttava ensimmäisenä Isän eteen. Ellei Hän olisi siellä, ei meilläkään olisi mitään asiaa sinne.

Hän on tie ja ovi ei vain pelastukseen, vaan Isän luo. Paavali vakuuttaa tämän todeksi kahdesti tässä kirjeessä: ”sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö” ja ”jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö” Ef. 2:18 ja Ef. 3:12.

Hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan: Enkelit sanoivat jouluyönä yleisesti, että Jumalalla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan, Luuk. 2:14. Mutta tässä jakeessa sanotaan, että Hänen tahtonsa mielisuosio on tullut erityisesti niiden osalle, jotka ovat ottaneet vastaan Sanan ja päässet Hänen kauttaan lapsen asemaan. Jumala näki hyväksi antaa juuri heille valtakunnan (engl. kuningaskunnan), Luuk 12:32. Uskovathan ovat erityisasemassa muihin nähden, sillä Jumala on varsinkin heidän Vapahtajansa. 1. Tim. 4:10.

Summa summarum: Jumalan mielestä oli erinomaisen hyvä asia, että Hän on määrännyt meidät lapseuteen rakkaudessaan Poikansa kautta jo ennen maailman perustamista. Samoin myös se, että Hän on valinnut meidät olemaan Hänessä pyhät ja nuhteettomat edessään niin kuin edellinen jae sanoo.

EF. 1:4 ”NIIN KUIN HÄN ENNEN MAAILMAN PERUSTAMISTA OLI HÄNESSÄ VALINNUT MEIDÄT OLEMAAN PYHÄT JA NUHTEETTOMAT HÄNEN EDESSÄÄN, RAKKAUDESSA”

”NIIN KUIN” yhdistää tämän jakeen edelliseen ja sanoo sen, että seuraavat jakeet (4-14) (ja myös luvut 2 ja 3) selittävät lähemmin, mitä sisältyy kaikkiin niihin siunauksiin, joilla meitä on jo siunattu. 

Ennen maailman perustamista: Tämä tarkoittaa ajattomassa iankaikkisuudessa, joskin toisiakin ajatuksia esitetään. En itse ollut vielä silloin olemassa, mutta edustajani Kristus oli. Hän itse vahvisti tämän ”pre-eksistenssinsä” puhuessaan siitä kirkkaudestaan ja Isän rakkaudesta, mikä Hänellä oli jo ennen maailman perustamista. Hän myös rukoili, että se rakkaus, jolla Isä oli rakastanut Häntä jo ennen maailman perustamista, olisi meissä ja Hän meissä, Joh. 17:5, 24, 26. Jumalan pelastussuunnitelma ei siten ollut mikään päähänpisto eikä jälkikäteen tehty, vaan se oli valmis jo iankaikkisuudessa ja siksi suunnitelmakin on ajaton ja muuttumaton. ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut…” (Jer. 31:3) sopii siis kaikkiin, vaikka se sanottiin ensimmäisenä Israelille.

Kaikki Jumalan siunaukset Kristuksessa ovat olleet ikuisista ajoista asti valmiina, mutta ne tulevat ilmi kaikki ajallaan niin kuin ilmenee 2.Tim. 1:9-10:sta: Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa oli annettu meille jo ennen ikuisia aikoja tai niin kuin KJV sanoo, ennen maailman perustamista, mutta se saatettiin ilmi vasta Hänen ilmestymisensä kautta, ”joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta.” Vastaavasti ”Kaikki on teidän” (1. Kor. 3:21 JA 22) on ollut voimassa jo ennen maailman perustamista, sen tarvitsee vain tulla todellisuudeksi elämässämme evankeliumin eli ilosanoman kautta! Kun ottaa vastaan evankeliumin, saa kaiken, mitä Jumalalla on tarjottavanaan!

Oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään: Valinta tarkoittaa ottamista tai erottamista jostakin johonkin tai jotakin varten. Jeesus valitsi apostolinsa maailmasta omaan käyttöönsä maan päälle. Tämä jae sanoo Jumalan valinneen meidät Kristuksessa olemaan pyhät ja nuhteettomat edessään, siis taivaallisissa. Jumala ei valinnut meitä siksi, että olimme pyhiä ja nuhteettomia, vaan Hän halusi meidät luokseen epäpyhyydestämme ja nuhdeltavuudestamme huolimatta. Pyhyytemme ja nuhteettomuutemme eivät ole omaa ansiotamme, vaan sen seurausta, että olemme Kristuksessa, mikä sekin on Jumalan valinta ja päätös: ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa” 1. Kor. 1:30. Vain siitä syystä voimme olla pyhiä niin kuin Jumala on pyhä, 1. Piet. 1:16, ja asua Hänen pyhässä läsnäolossaan.

Rakkaudessa: Monet katsovat, että tämän sanan kuuluisi aloittaa seuraava jae, koska se on erotettu pilkulla, mutta se sopii tähänkin yhteyteen, koska Jumala on rakkaus ja siksi Hän tekee kaiken meille rakkaudestaan käsin.  Nyt puheena olevan jakeen perusteella Jer. 31:3:n ajatus voidaan muotoilla vaikka näin: ”Koska olen rakastanut sinua Iankaikkisella rakkaudella, minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta, että voisit olla luonani pyhä ja nuhteeton Pojassani.”

EF. 1:3: ”…JOKA ON SIUNANNUT MEITÄ TAIVAALLISISSA KAIKELLA HENGELLISELLÄ SIUNAUKSELLA KRISTUKSESSA.”

Joka on siunannut meitä: A Wommack kirjoittaa tästä: ”Sanonta “Joka on siunannut meitä” on kreikan aoristisessa aikamuodossa. Se tarkoittaa, että menneisyydessä oli ajankohta, jolloin kaikki nämä siunaukset hankittiin ja annettiin meille. Paavali kirjoitti siitä, mikä on jo meidän. Nämä eivät ole vaikeasti saavutettavia siunauksia, vaan pikemminkin siunauksia löydettäväksi ja iloittavaksi. Me, jotka olemme laittaneet uskomme Kristukseen, emme kulje kohti voittoa; tulemme siitä voitosta käsin, mikä on jo valmistettu.”

Jakeesta 1:5 ilmenee, että Hän on siunannut meitä oman mielisuosionsa tähden ja jakeesta 2:4, että Hän on tehnyt tämän suuren rakkautensa tähden. Siis pelkästään siksi, että Hän rakasti siunata meitä ilman, että me olisimme voineet vaikuttaa siihen mitenkään. Samoin Hän rakasti koko maailmaa ja antoi ainoan Poikansa ilman, että maailmalla oli siihen muuta osuutta kuin, että Jumala näki maailman tarvitsevan sitä. Siunaus ei tule ansiosta.

Taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa: On eri näkemyksiä siitä, mitä ”taivaallisissa” ja ”hengelliset siunaukset” merkitsevät niin kuin esim. seuraavat käännökset ilmaisevat.
• KR92: ”… kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.
• NKJV: “… jokaisella hengellisellä siunauksella taivaallisissa paikoissa Kristuksessa.”
• NIV: “… taivaallisissa valtapiireissä jokaisella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.”
• FB: ”… Kristuksessa kaikella taivaallisten maailmojen hengellisellä siunauksella.”

Se, että kyseessä olivat hengelliset tai Hengen siunaukset, johtuu siitä, että tässä vaiheessa Jumala ei ollut luonut maailmaa ja koska ne ovat Hänestä. ”Kaikki” käsittää "jokaisen mahdollisen siunauksen aikaa ja ikuisuutta varten, mikä Hengellä on annettavanaan” (Jamieson ym.). Kaikki näkyväkin on hengellistä siunausta, mutta ajallista.

Jumala valmisti Sanansa ja Henkensä kautta maan ihmisten maalliseksi siunaukseksi, lahjana: ”Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille” Ps. 115:16. Maa oli alun perin siunattu, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena se kirottiin Aadamin tähden ja niin nyt siihen liittyvät siunaukset ovat vaivan ja otsahien takana, 1. Moos. 3:17, 19. Omilleen Jumala kuitenkin lupasi jo Vanhan Liiton aikana rikkaaksi ja onnelliseksi tekevän siunauksensa: ”Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää” Sananl 10:22. AMP kääntää: ”Herran siunaus tekee [todella] rikkaaksi eikä Hän lisää mitään murhetta siihen [eikä raataminen lisää sitä].” Koska olemme paremmassa liitossa emmekä ole vain Jumalan ystäviä, vaan Hänen lapsiaan, kaikki Vanhan Testamentin lupaukset kuuluvat laillisesti meille, mutta parempina ja täydennettyinä Uuden liiton siunauksilla, joita Efesolaiskirje on täynnä.

”Taivaallisissa (paikoissa) Kristuksessa” voidaan ymmärtää siten, että kaikki hengelliset siunaukset olivat ennen maailman luomista Kristuksessa, mutta Kristus itse oli taivaallisissa, Isänsä luona. Taivaalliset ovat siten Kristuksen määre eikä päinvastoin; missä Kristus on, siellä ovat myös taivaalliset. Kaikki näkymättömät ja näkyvät hengelliset siunaukset ovat nyt kaikkien saatavilla Hänessä (Sanassa) ja Hänen (Sanan) kauttaan. Mitä enemmän sydämessämme ja suussamme on Sanaa, sitä enemmän meissä ja meillä on hengellisiä siunauksia; näkymättömiä ja näkyviä. Niistä ensimmäinen ja kaikki muut sisältävä on pelastus, Room. 10:9-10.

EF. 1:3: ”YLISTETTY OLKOON MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA JA ISÄ, JOKA ON SIUNANNUT MEITÄ …”

Jos haluamme ylistää jotakuta, meidän tulee tietää (1) ketä ylistämme ja (2) mistä syystä. Meidän odotetaan ylistävän (kiittävän) tämän luvun yhteydessä Jumalaa kaikista niistä siunauksista, joilla jakeet 3-14 sanoo Hänen siunanneen meitä Kristuksessa. Koska kreikan kielessä nämä jakeet ovat yhtä virkettä, Bob Yandian sanoo sen olleen yhden ajatuksen Jumalan mielessä. KR92 laittaakin näille jakeille yhteisen otsikon: ”Jumalan pelastussuunnitelman ylistys.” Jumalalla oli siten vain yksi eri vaiheista koostunut suunnitelma, minkä Hän päätti jo edeltä käsin ennen maailman perustamista ja aikoi toteuttaa ne aikojen täyttyessä, jae 4 ja 10.

Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä: Nämä nimet, joista ensimmäiseen liittyy neljä määrettä (ne kuuluvat myös toiseen) antavat täydellisimmän Uuden Testamentin tietoiskun siitä, kuka ja mitä Jumala on nyt, kun Kristus on palannut takaisin Isänsä luo. Jumala-nimen neljään määreeseen on taltioitu se koko Jumalan pelastus-/lunastussuunnitelma, minkä Jumalan Poika toteutti Isänsä tahdosta. Ne ilmaisevat sen, että Kristus, joka oli olemassa jo ennen maailman perustamista, tuli lihaksi Jeesuksessa ja kuoli Jeesuksena ihmisten puolesta, mutta Jumala asetti Hänet ylösnousemisen kautta Herraksi ja Kristukseksi ja nyt Hän on, jos uskomme Häneen, meidän Herramme Jeesus Kristus. Siksi jokaisella näillä nimellä on oma erityinen historiansa ja merkityksensä.

Jumala-nimeä käytetään tässä yhteydessä siksi, että Jeesus oli sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika. Ensin mainitussa asemassa Jumala oli Hänen Isänsä ja niin Hän myös puhutteli Jumalaa. Ihmisen Poikana Jumala oli Hänelle Jumala, koska Hän sovitti kaikki ihmiset Jumalan kanssa; oli ja on välimies Jumalan ja ihmisten välillä; ihminen Jeesus Kristus, 1. Tim. 2:5. Siksi Hän ei huutanut ristillä ”Isäni, Isäni, miksi minut hylkäsit,” vaan ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Matt. 27:46 ja Mk. 15:34. Hänen piti kuolla ihmisenä siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumala ei voi kuolla, jos Hän todella on Jumala eikä Hän olisi voinut olla Jumalana ihmisen sijainen. Lisäksi, koska kaikki ihmiset ovat tehneet syntiinlankeemuksen seurauksena syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, Room. 3:23, viimeisen Aadamin piti tulla sovittamaan, lunastamaan ja tekemään eläväksi ensimmäinen Aadam, 1. Kor. 15:22.

Jeesus kuoli siis ihmisenä, otti orjan muodon nimenomaan ristillä, ja kuoli Jumalan hylkäämän (karkottaman) syntisen ihmisen asemasta. Siksi myös Jumalan oli herätettävä Ihminen Jeesus kuolleista, koska siihen tarvittiin Jumalan ylenpalttinen voima, jae 19 ja 20. Jeesus (hylätty ja kuollut Ihmisen Poika) tehtiin eläväksi Jumalan rakkauden sanojen voimalla, että Ps. 2:7 profetia kävisi toteen: ”…Hän (Jumala) on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin kuin toisessa psalmissa sanotaan: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin” Ap.t. 13:33, KR92. Jumala otti Isänä vastaan Jeesuksen ja Hänessä meidät yhtä avosylin kuin Isä tuhlaajapoikansa Luuk. 15:20:ssä. Siksi Jumala on sekä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala että myös meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, mutta samalla myös meidän Jumalamme ja Isämme. Tässä jakeessa kehotetaan kuitenkin ylistämään Jumalaa ensisijaisesti Kristuksen Jumalana ja Hänen Isänään, koska Jumala toteutti pelastussuunnitelmansa Kristuksessa ja Hänen kauttaan.

EF 1:2: ”… JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA!”

Kristinuskon ylivertaisuus ja ainutlaatuisuus on siinä, että meillä ei ole etäistä ja pelottavaa Jumalaa, jota pitäisi lepyttää, vaan rakastava Isä. Hänen lisäkseen meillä on Herra Jeesus, joka on veljemme, ja Pyhä Henki, opettajamme ja puolustajamme: Meillä on kuitenkin ainoastaan (1. Kor. 8:6 ja Ef. 4:4-6)
• yksi Jumala, Isä
• ja yksi Herra, Jeesus Kristus,
• ja yksi Henki

Paavali ei mainitse Pyhää Henkeä alkutervehdyksissään, mutta Pyhä Henki on kuitenkin läsnä ja puhuu jokaisessa Paavalin kirjeessä, koska ne ovat Hänen inspiroimiaan. Hän ei kuitenkaan halua korottaa itseään, vaan ainoastaan Isää ja Herraa Jeesusta. Kun ensimmäiset juutalaiskristityt saivat Pyhän Hengen, he alkoivat julistaa Jumalan suuria tekoja ja samoin tekivät ensimmäiset pakanakristityt Korneliuksen talossa, Apt. 2:11; 10:46. Tässä tervehdyksessä Pyhä Henki haluaa tehdä meille tiettäväksi, että meillä on sekä Jumala, joka on Isämme että Jeesus Kristus, joka meidän Herramme. Tämä ei ole vastakkain asettelua, vaan rinnakkain asettelua. Kuitenkin lähes aina Paavali mainitsee ensin Isän ja sitten Herran, kun heistä on puhe yhtä aikaan. Yksi poikkeus on Gal. 1:1: ”Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt.” Tämä siksi, että hänen Kristukselta saamansa Kristuksen evankeliumi ja hänen arvoasemansa sen julistajana oli laitettu kyseenalaiseksi.

Paavalille on tyypillistä se, että hän kirjoitti ”Jumala ja Isä, ” eikä ”Isä ja Jumala.” Hänellä oli ensimmäisellä sijalla kunnioitus Jumalaa kohtaan Jumalana ja sitten rakkaus Häneen Isänä. Hän ei myöskään kutsu meitä ”Isin lapsiksi,” vaikka puhuukin "Abbasta",  vaan Jumalan lapsiksi. Jumala on enemmän kuin Isä, Hän on Kaikkivaltias. Vastaavasti Kristus on enemmän kuin veljemme. Hän on Herra, jonka jalkain alle Jumala on alistanut kaikki, ja joka on seurakunnan pää, Ef. 1:22. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä, 1. Joh. 5:20.

Isä (Jumala) ja Poika (Herra) kuuluvat saumattomasti yhteen, ovat yksi: ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” Ensin tulee olla Pojassa (Sanassa), sitten vasta voi olla Isässä: ”… Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä” 1. Joh. 2:23-24. Poika on tie Isän luo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” Joh. 14:6, ja Ef. 2:18: ”Sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.” Kristuksella ja meillä on sama Isä: ”…minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö” Joh. 20:17.

Vanhasta Testamentista ei löydy juuri yhtään mainintaa Jumalasta Isänä. Hänet tunnettiin kyllä laupiaana ja armahtavaisena Jumalana niille, jotka pelkäsivät (kunnioittivat) Häntä, ja Herrana, mutta ei Isänä. Jeesus tuli ilmaisemaan Hänet juutalaisille hyväksyvänä taivaallisena Isänään. Sitä pidettiin jumalanpilkkana ja Hän sai maksaa siitä hengellään. Sitä totuutta ei kuolema pystynyt hävittämään, sillä Hän vahvisti sen ja laajensin sen käsittämään myös pakanat Paavalin kautta: ”meidän Isämme, joka on rakastanut meitä…” 2. Tess. 2:16. Jos Isä on rakastanut meitä, niin Hän tekee sitä jatkuvasti, koska Hän ei muutu. Jeesuksesta Kristuksesta sanotaan ”joka meitä rakastaa” Ilm. 1:5. Paavali puhuu sekä Isä Jumalan että Kristuksen rakkaudesta: ”…rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!” Ef. 6:23. Tässäkin on meille kaksikertainen annos siunausta, mikä tulee sekä Isältä että Pojalta tai Isältä Pojassa tai Pojan kautta, jos niin haluaa sanoa!